Uskaltaako töissä puhua suoraan?

Nyt puhun suoraan: Uskon vakaasti, että työpaikoilla voitaisiin ja pitäisi puhua asioista nykyistä suorempaan. Välillä tuntuu, että yhteiskunnassamme arvostetaan yli kaiken tahdikkuutta tai pelätään suoraan puhumisen seurauksia niin paljon, että työpaikoilla kipeät asiat kuopataan hiljaisuuden hautaan. 

Jos osattaisiin tai uskallettaisiin puhua suoraan, vältettäisiin monia turhia loukkaantumisia, säästettäisiin energiaa turhan vellomisen jäädessä pois - puhumattakaan ajasta, joka kuluu asioiden edestakaisin pyörittämiseen. Kun vaietaan, asiat jäävät junnaamaan paikalleen.  

Jos esimerkiksi jonkun tapa tehdä töitä tai käyttäytyä on kestämätön eikä siihen puututa, koko organisaatio kärsii. Melko varmasti työpaikan kokonaisilmapiiri heikkenee ja pahimmillaan muut lähtevät sieltä pois ja puhumattomuuden kohde jää myrkyttämään työpaikkaa.  

Jos pienistä asioista ei aleta puhua niiden oikeilla nimillä, ne kasvavat helposti isoiksi asioiksi. 

Miksi vaietaan, kun voisi puhua?

Olen huomannut, että organisaatioissa esihenkilöille ei uskalleta ottaa asioita esille tai esihenkilöt ovat haluttomia kertomaan alaisilleen ikäviä asioita. Tätä huomiotani tukee vastikään uutisoitu tutkimuskin, jossa kysyttiin, kenen tehtävä on ottaa alkoholinkäyttö puheeksi työpaikoilla. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että ongelman esiin ottaminen ei kuulu heille, vaan terveydenhuollolle. Lähes puolet oli sitä mieltä, että esille ottaminen oli vaikeaa.    

Puhumattomuutta on monella tasolla ja monenlaista. Monelle ovat tuttuja tilanteet, joissa kokouksissa joku heittelee kommentteja, jotka eivät tunnu toisista kivoilta tai työkaveri sanoo jotain loukkaavaa. Kovin usein nämä sivuutetaan tai korkeintaan asiaa kauhistellaan sanojan selän takana kollegoiden kanssa. Vaikeita asioita työpaikalla ovat myös alisuoriutuminen, kiusatuksi tulemisen kokemus, mielenterveysongelmat tai muutokset työntekijän tai kollegan hyvinvoinnissa. 

Miksi on helpompi vaieta kuin puhua? Syitä on varmasti monia. Alussa mainitsin jo yhteiskunnassamme vallitsevan tahdikkuuden kulttuurin. Ei pidetä sopivana haastaa ja kyseenalaista tai nostaa epämiellyttäviä asioita esille. Se on monen suomalaisen mielestä sivistymätöntä. Organisaatiossa suoraan puhumista voivat lisäksi hillitä pelko tai aiemmat huonot kokemukset. 

Vaikenemisesta muodostuu helposti itseään ruokkiva kehä. Kun ei ole tapana puhua suoraan, rakentavaa suoraan puhumista ei opita ja töksäyttelyjen seurauksena tulevat huonot kokemukset vahvistavat vaikenemisen kulttuuria.

Kierteen voi murtaa

Entäpä jos kiertelyn sijaan ajattelisimme, että teemme toisillemme palveluksen, kun otamme hankalat asiat esille? 

Ensimmäinen askel suoruuden tiellä on rohkeus. Täytyy uskaltaa ottaa riski, että toinen ei heti ota vastaan kaikkea ikävää, mitä saa kuulla. Jos alat pelätä jo ennen ensimmäistä askelta, peli on menetetty. Ennen aloittamista on kuitenkin hyvä varmistaa, että itsestä löytyy hyvää tahtoa, koska ilman sitä metsään menemisen riski on suuri. Voi vaikka sanoa ääneen “arvostan sinua” ja varmistaa, että oikeasti ajattelet toisesta niin. Ilman arvostusta toista ei kannata kohdata. 

Hankalan asian esittämisessä avuksi voi ottaa kysymyksiä, joilla jatkaa keskustelua ja pehmentää suoraan puhumisen mahdollista shokkivaikutusta. Tällaisia ovat esimerkiksi:

• Mikä sinua tässä erityisesti loukkaa? 
• Miltä sinusta tuntuu, kun annan näin suoraan palautetta? 
• Miten sinä näet tämän asian? Näetkö minun pointtini tässä asiassa? Näetkö näkökulmani? 

Ja silti -  aina on mahdollista, että suoruus on toiselle liikaa. Silloinkaan sinun ei pidä luovuttaa, vaan miettiä, miten omaa viestiäsi voisit muokata sellaiseksi, että toinen ottaa sen paremmin vastaan. Kyse on kasvuprosessista molemmille - sekä suoraan puhujalle että viestin kuulijalle. Yhteisymmärrys ei löydy aina heti, vaan täytyy hyväksyä, että siinä opitaan puolin ja toisin mutkien kautta. On tärkeää myös tunnistaa omat tunteensa joko puhumassa suoraan tai vastaanottamassa suoraa puhetta. Hyvä itsetuntemus on iso loikka eteenpäin kohti yhteisymmärrystä.

Rehellisyys lisää luottamusta ja luottamus lisää avoimuutta. Vaikenemisen kehän voi kääntää puhumisen kehäksi rohkeudella, kun uskaltaa lähteä liikkeelle. Entäpä jos vaikenemisen sijaan ajattelisimme, että olemme suoraan puhuessamme toisillemme peilejä, joista itse kukin voi katsoa, miltä oma käyttäytyminen näyttää?

Blogin kirjoittaja Eeva Pitkänen on vuorovaikutuksen ammattilainen, jonka ydinosaamisalueita ovat ryhmien johtaminen toimiviksi tiimiksi, vaikuttava vuorovaikutus, roolien tasapaino sekä työidentiteetin vahvistaminen.