Säädä, sählää ja sähellä

Minä ja monet muut olemme lopen kyllästyneet ainaiseen kiireeseen ja hässäkkään. Työpäivät nykyään alalla kuin alalla koostuvat pitkälti sälästä ja sähläämisestä. Joka ikisen työpäivän jälkeen on tunne, että en ole saanut tänäänkään mitään aikaiseksi. Olen vain reagoinut, enkä ole pystynyt suunnittelemaan edes seuraavaa päivää.

Yksi valmennettavistani kuvasi osuvasti viime viikkojen työtapaa menemiseksi autopilotilla. Ei ole ehtinyt edes ajatella, mitä tekee. Antaa vain mennä. Ei siinä paljon kehitetä omaa työtapaa. Toisen osuvan ilmaisun kertoi radiojuontaja. Hänestä tuntui kuin juoksisi junan perässä, jota ei koskaan saa kiinni. Aina tulee uusi ohjelmisto ja uudet kanavat, jotka tulisi hallita.

Kohtaamisen tarve

Kuulin valmennettavaltani hämmästyttävän tarinan. Hän kertoi, että oli tavannut esihenkilönsä ensimmäisen kerran yli kahteen kuukauteen. Valmennettavani, sanotaan nyt vaikka Paula, oli varannut esihenkilöltään puolen tunnin ajan saadakseen näkemyksiä ja sparrausta työlleen. Viiden minuutin tapaamisen jälkeen, esihenkilö sanoi: ”Ihan pikku hetki, otan tässä samalla skype-yhteyden.” Pomo otti yhteyden skype-kokoukseen ja samalla sparrasi Paulaa. Eikä tässä kaikki, hän näppäili samaan aikaan sähköpostiviestiä. Paula poistui vähin äänin paikalta. Ei tuntunut kovin kivalta.

Seurasin tänä keväänä 10-vuotiaan tyttäreni kanssa MTV-kanavalta tulevaa Putousta. Sketsihahmokilpailun voitti näyttelijä Kiti Kokkosen luoma ”Tanhupallo”. Hauska, mutta tarkemmin ajatellen todella surullinen hahmo. Tanhupallo on pieni tyttö, joka halusi tulla tv:hen, koska ei kohtaa vanhempiaan muuten kuin somessa tai realitysarjoissa. He seuraavat vain näitä tv:stä tai roikkuvat netissä. Tanhupallolla on sama ongelma kuin Paulalla. Ei ole kohtaamista.

Tarve tulla nähdyksi

Yksi meidän tärkeimmistä työelämän tarpeistamme on tulla nähdyksi. Lisäksi kohtaamattomuus on terveysriski. Yksinäisyys työpaikoilla voi olla kuluttavaa. Kun meillä on hyviä, voimaannuttavia kohtaamisia päivän aikana, erittyy terveyttämme vaalivia hormoneja.

Asiat, joista huolehdimme niin kovasti, tapahtuvat ja menevät eteenpäin. Onko niin, ettei meidän tarvitsekaan reagoida kaikkeen? Ei meidän tarvitse ottaa joka asiasta niin perusteellisesti selvää. Onko niin, että työtavat ovat vain muuttuneet, mutta emme ole vielä sitä sisäistäneet? Ruoskimme itseämme turhasta. Kaikkien asioiden perässä ei tarvitsekaan juosta. Toiset asiat ratkeavatkin itsestään. Tämä lisäksi toiset asiat tulevat meidän luokse.

On yksi asia, joka meidän tulisi kaikesta muutoksesta huolimatta muistaa - ihmisten kohtaaminen.