Skip to content
Menu
close-icon-lq

Korona keinuttaa koko työyhteisöä – miten esihenkilö voi luoda vakautta?

 

Jokaisella työpaikalla korona on taatusti päivän keskustelluin aihe. Korona-puhe on kaapannut mielemme muutamassa päivässä lähes sataprosenttisesti. Samanaikaisesti työn tulisi jatkua niin kuin ennenkin. Tai näin saatamme kuvitellaElämme nyt ennennäkemätöntä poikkeustilannetta, ja tällöin emme voi jatkaa niin kuin ennen.  

Miten esihenkilön tulisi luotsata tiimiä poikkeustilanteessa? 

Muutostilanteet nostavat vahvoja tunteita pintaanJokaisella on varmasti mielen päällä ajatuksia koronasta ja sitä seuraavista vaikutuksista Ajattelemme omassa päässämme, että muut kokevat tilanteen samalla tavalla kuin itse koemme. Tämä on ajatusloukku, johon niin usein eksymme. Erityisesti kriisitilanteessa meillä on taipumus toimia perusolettamustemme varassa. Ympärilläsi on ihmisiä, joiden mielessä kuitenkin pyörii lukuisia erilaisia kysymyksiä ja näkemyksiä. Toisilla ne ovat enemmän huolen ja pelon, osalla ärsyyntymisen ja turhautumisen sävyttämiä, kun taas joidenkin mieli hakee vimmatusti vastauksia käytännön kysymyksiin, ja pyrkii ratkomaan kaikki mahdolliset eteen jo tulleet tai mahdollisesti tulevat työhön liittyvät ongelmat. Esihenkilön tulisi osata luotsata tätä eri puolille huojuvaa ihmismielten joukkoa.  

Helpotuksenvoin todeta, että kriisijohtamisessa ei sinänsä tarvita mitään sellaisia taitoja, joita sinulla ei jo olisi. Kriisijohtaminen on ennen kaikkea tehostettua kuuntelemista. Läsnäolollasi on nyt kova kysyntä ja sinun tehtäväsi on vastata siihen – olethan esihenkilö. Älä odota, että sinuun ollaan yhteydessä. Etenkin etätyössä kynnys ottaa yhteyttä on korkeampi kuin toimiston kahviautomaatilla törmätessä.  


Yhteisöllisyys lisää turvallisuuden tunnetta 

Viranomaisten ohjeet kannustavat meitä etätyöhön ja pitämään fyysistä etäisyyttä toisiimme. Hyvä näin. Kuitenkin monelle meistä työkavereiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa vietetyt hetket töissä ovat päivän huippuhetkiä ja antavat meille motivaatiota “puurtamiseen”. Kotona vietetyt vuorokaudet voivat alkaa parin päivän jälkeen tuntua toivottoman pitkiltä ja huoliajatukset vallata yksin työskentelevän mieltä.  

On tärkeää miettiä yhdessä tiimisi kanssa, miten huolehditte yhteisöllisyydestä poikkeustilanteessa. Miten ja milloin vaihdatte arjen kuulumiset, miten vietätte kahvi- ja lounashetket, juhlitte kollegan synttäreitä ja tiimisi onnistumisia yhdessä, vaikka ette olekaan fyysisesti yhdessä? Monilla työpaikoilla onkin jo otettu käyttöön virtuaaliset kahvihetket, yhteiset taukojumpat ja päivää piristävien ilon aiheiden vaihtaminen työpaikan keskustelualustalla. Mikä voisi olla sinun tiimisi juttu pitää yhteisöllisyyttä yllä?

Viesti ja vaikuta 

Viesti enemmän kuin mitä ajattelit viestiä. Kerro päivän työkuulumiset ja kutsu ihmiset mukaan keskustelemaan parhaista ratkaisuista taklata eteen tulevia haasteita. Tunnista oma tapasi reagoida tilanteeseen ja mieti huolella, mitä viesteilläsi välität. Mitä haluat ympärilläsi kasvattaa: välinpitämättömyyttä, korostunutta huolestuneisuuttaluottamusta vai kenties hallinnan tunnetta? Aina emme onnistu itsereflektiossa ja tunnista, mitä viestistämme välittyy. Kysy siis palautetta tiimiltäsi.  
 
Puheen lisäksi tarvitaan tekoja. Vaikuttaminen ja teot lisäävät turvallisuuden tunnetta. Ohjeet käsienpesustaylimääräiset käsidesipullot pöydillä sekä palavereiden siirtäminen etäkokouksiksi ovat tekoja, jotka viestivät, että otat tilanteen esihenkilönä vakavasti.

Vastoinkäymiset tarjoavat oppimisen paikkoja 

Ihmismielellä on taipumus katsoa voimallisesti miinusmerkkisiä asioita ja jumittua niihin. Mitä tapahtuisi, jos hetkeksi kääntäisit näkökulmaa ja pohtisitte, mitä positiivisia asioita poikkeustilanne on tuonut eteenne? 

Tyhjenikö kalenterit? Olisiko nyt hyvä aika tehdä niitä asioita, mitä olette aina kalenterista lykänneet seuraavalle viikolle? Mitä ne aina to do -listalla roikkuvat asiat olivatkaanEntä ne tärkeät kehittämishankkeet, jotka aina jäivät polkemaan jalkoihin, kun asiakastyö ajoi aina edelleEntä millaisten taitojen kehittämiseen teidän porukkanne kannattaisi panostaa? 

Millaisia uusia liike-elämän tarpeita korona nostaa esille? Miten te voisitte tässä kohtaa auttaa muita? Mitä sellaista osaamista teillä on, josta voisi olla teidän asiakkaillenne apua? 

Onko etätyökalujen ja etätyökäytäntöjen haltuunotto jäänyt kaiken muun jalkoihin? Toisinaan pakko on paras opettaja. Kun on todellinen ja aito tarve käsillä, motivaatiokäyrä nousee pikavauhtia ja rohkeus toimintaan kasvaa. 

Mitä koronan tuoma poikkeustilanne mahdollistaa sinun tiimissäsi? 

Poikkeustilanne tekee näkyväksi vahvuuksia ja heikkouksia 

Poikkeustilanne haastaa ja mahdollistaa. Jotta voitte oppia siitä, on tärkeää reflektoida yhdessä, miten yhteisönä toimitte poikkeustilanteessa? Miten tiimi toimii stressitilanteessa?  Mitä piilossa olevia vahvuuksia tiimistä nousee esille? Minkä asioiden kanssa kompuroitte? Millainen vuorovaikutus on ollut yhteisöllisyyttä vahvistavaa? Millainen käyttäytyminen on vienyt tiimin energiaa väärään suuntaan? Poikkeustilanne tekee näkyväksi tehokkaasti työn sujuvuuden ongelmat. Mitä voisitte näistä oppia? Toisaalta poikkeustilanne nostaa usein esille villejä ideoita, jotka voivat olla timantin arvoisia, mutta normiarjen soljuessa eteenpäin ne eivät tulisivat mieleen.  
 

Muista myös itsesi 

Klassinen ohje ”Laita ensin happinaamari kasvoillesi ja auta vasta sitten muita” pätee myös kriisijohtamisessa. Koskeehan tämä poikkeustilanne mitä suuremmin myös sinua ja johtamistyötäsi. Samanaikaisesti, kun oma mielesi myllertää, sinun pitäisi samaan aikaan olla se, joka luotsaa turvallisuutta ja levollisuutta ympärilleen. Huolehdi, että myös sinulla on kuuntelijoita ja sparraajia ympärilläsiOma mieli pysyy jäsentyneempänä ja kirkkaampana, kun sinulla on keskustelukumppaneita, joiden äärellä voit itse tulla kuulluksi.  

 ------

Otathan rohkeasti yhteyttä:  

Hanna Poskiparta (PsM, Organisaatiokonsultti (FINOD), Ratkaisukeskeinen työnohjaaja/coachWorkplace BigFive –sertifikaatti) 

hanna.poskiparta@novetos.fi 

 +358 400 811 693 

Kirjoittaja Hanna Poskiparta auttaa yrityksiä kehittämään johtamis- ja työhyvinvointikulttuuria sekä tukee muutostilanteissa, kun tarvetta on kirkastaa tavoitetta, taklata onnistumisen esteitä, vahvistaa olemassa olevia vahvuuksia ja luoda luottamuksen ilmapiiri. Hänen työotteessaan korostuvat asiakaslähtöisyys, valmentava ja arvostava esimiestyö, omistautuminen omien arvojen ja unelmien mukaiseen toimintaan sekä myönteisen energian kasvattaminen. Hannan tavassa ajatella on aina ihminen ytimessä.

 

Tilaa blogimme