Skip to content

Keittiön pöydän ääreltä takaisin konttorille

takahiro-sakamoto-IMued0tpO1s-unsplashbrooke-cagle--uHVRvDr7pg-unsplash (2)

 

Kalle Päätalo kirjoitti kriisin jälkeisestä jälleenrakentamisesta kirjan nimeltä Miehiä telineillä. Vielä ei ole kirjoitettu samankaltaista hiipumassa olevan koronakriisin tuntoja peilaavaa teosta. Siihen, millaiseksi teoksen sisältö tulee muodostumaan, on meillä kaikilla mahdollisuus vaikuttaa. Erityisesti esimiehillä, johtajilla ja muilla vaikuttajilla on merkittävä rooli tulevan teoksen luonteeseen - ja varsinkin niihin asioihin, jotka vaikuttavat hyvinvoimisen, tunteiden ja merkityksellisyyden kokemiseen.

”Tulevaisuus ei tule, vaan se tehdään” on lausahdus, joka kuvastaa sitä, että meillä kaikilla on tulevaisuuden rakentamisessa oma osuutemme, johon voimme itse vaikuttaa. Esimiehenä voin nostaa katsettani jo kohti tulevia hetkiä: konkreettisesti voin katsoa vaikkapa kalenterista ajankohdan muutaman kuukauden päähän ja miettiä, miltä haluan luotsaamani työympäristön näyttävän tuona hetkenä. Voin miettiä, miten haluan ihmisten voivan ja tuntevan, ja minkä asteen turvallisuuden tunteella haluan nähdä heidän työskentelevän. Katso ja merkkaa siis tällainen hetki kalenteriisi nyt!

Päätalo kuvasi kriisin jälkeisestä jälleenrakentamisesta kertovassa kirjassaan niitä haasteita, traumojakin, joita kriisin jälkeen purettiin mitä erilaisimmin tavoin työmailla. Suurin tuki tuolloin tuli työkavereilta - joillekin sitä oli liian vähän, liian myöhään, tai hänelle sopimattomalla tavalla. Olemme onneksi ottaneet noista päivistä jättimäisiä askeleita ymmärryksessämme johtajan roolista ja merkityksestä ihmisten auttamisessa.

Kun taas koittaa aika, jolloin kohtaamme toisemme fyysisesti työpaikalla, on mahdollista, että osa ihmisistä tuo mukanaan työpaikalle myös niitä asioita, jotka ovat aiheuttaneet kipua sovittaessaan työnsä tekemisen omaan yksityiseen tilaansa kotona työskennellessään. Voit vaikuttaa esimiehenä siihen tekemällä nyt jo asioita, joilla vaikutat haluttuun tavoitetilanteeseen.

Huomioi nämä asiat:

  • Kysy ja kartoita ihmisiltä niitä asioita, joita he ovat sekä kokeneet rasitteina että voimaannuttavina asioina etätyöskentelyssä. Hyödynnä näitä asioita suunnittelussasi.

  • Kuuntele, mitä uusia tapoja ihmiset haluaisivat tuoda toimistolle mukanaan kotona työskentelystä.

  • Mieti ja järjestä työskentely-ympäristö ”uutta normaalia” tukevaksi. Järjestä esimerkiksi epävirallinen kohtaamispaikka (kahvihuone tms.) tukemaan ajatusten- ja tunteiden vaihtoa.

  • Varaa aikaa niille ihmisille, jotka tarvitsevat erityistä tukea tämän uuden ”paluumuutoksen” kanssa.

  • Ole herkkänä ja tarkkana sille, ettei työpaikalle rakennu työyhteisöltä energiaa vieviä pienporukoita.

  • Tuo näkyväksi niitä asioita ja vahvuuksia, joiden avulla olette päässeet eteenpäin tässä muutoksessa.

  • Palkitkaa itsenne - olette sen ansainneet!

Blogin kirjoittaja Reijo Mylläri on Novetoksen kokenut valmentaja, coach ja työnohjaaja, joka aloitti etätyöskentelyn keittiön pöydän ääreltä, ja löysi itsensä kirjoittamassa välillä myös polkupyörävarastosta. Reijon intohimon ja erityisosaamisen alueina ovat johtamisen, esimiestyön ja myynnin kehittäminen ihmisläheisellä otteella. Johtava teema Reijon toiminnassa on tuottaa ihmisille tuloa ja iloa. Tämän toteuttamista tukee hänen perehtymisensä erilaisten mentaalisten ja tunneperäisten esteiden poistamiseen, sekä tunneälytaitojen kehittämiseen.

 

Ole rohkeasti yhteydessä meihin, juodaan virtuaalikahvit samalla kun mietitään, miten juuri sinun haasteisiisi voitaisiin parhaiten vastata!

Tilaa blogimme