Skip to content

Vastarannan kiiski vai työyhteisön sitoutunein jäsen?

Kannusta! UGH!

Työnohjaajakouluttajien palaverissa kävimme läpi koulutukseen osallistujien, tulevien työnohjaajien, taitoja. Puhuimme eräästä osallistujasta, joka on todella positiivinen. ”Hän on niin positiivinen, että siinä on jotain outoa. Saattaa kertoa sitoutumattomuudesta.” totesi arvostamani kokenut kouluttaja.

Tunsin pistoksen sisälläni. Positiivisuusko voi kertoa haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä sitoutua? Olen pitänyt itseäni aina kovin positiivisena. Ja samalla tunnistan sisäisen vastustukseni sitoutua täysillä.

Haluttomuuteni tai kyvyttömyyteni sitoutua voi juontua lapsuudestani. Iso perheemme muutti 60-70-luvuilla vanhempieni työn perässä muutaman vuoden välein paikkakunnalta toiselle. Joensuu, Kuopio, Lahti, Lieksa, Lappeenranta tulivat tutuiksi, ja yhden vuoden aikana Ruotsinkin muutama paikkakunta.

Lapsena uudella paikkakunnalla tutustui helposti naapurin lapsiin, sai uusia kavereita. Juuri kun kaverisuhteet syvenivät, muutimme toisaalle. Ehkä lapsena opin ystävystymisstrategian, että ollaan kavereita niin kauan kuin ollaan ja sitten erotaan. Ei kannata sitoutua liikaa, niin ei jää kaipaamaan. En uskaltanut sitoutua.

Positiivisuuteni taustalla oleva sitoutumisen pelko tuntui kipeältä havaita. Olen positiivinen, kun minun ei tarvitse välittää. Minun ei tarvitse välittää, koska en uskalla. Jos välitän, yhteisöni katoaa.

Sitoutumisen pelko tuntui myös hyvältä havaita. En ole enää pieni lapsi, joka joutuu perheen kanssa muuttamaan paikkakunnalta toiselle. En tarvitse tuota pelkoa enää. Voin luopua siitä. Haluan sitoutua, haluan ottaa riskin, että yhteisö ei katoa. Kun sitoudun, tunne kuuluvani joukkoon. Olen osa ryhmää, olen tärkeä. Yhtä tärkeä kuin muutkin.

Jos ja kun uskallan sitoutua, mitä tapahtuu positiivisuudelleni? Minulle ei enää käykään kaikki. Vaadin oikeuksiani. Haluan tulla nähdyksi. Sanon ääneen asioita, jotka minua vaivaavat. Otan puheeksi. Annan palautetta. Haluan vaikuttaa, kehittää, uudistaa.

Tuleeko minusta nyt työyhteisön vastarannan kiiski, joka valittaa, jolle ei kelpaa mikään, joka puuttuu kaikkiin asioihin?

En ole enää niin positiivinen kuin ennen. Mutta itse asiassa annan yhteisölle paljon enemmän. Annan täyden sitoutumiseni, annan enemmän osaamisestani, välitän enemmän muista.

Kyseenalaistaja ei välttämättä olekaan yhteisön häirikkö, vaikka niin joskus ajatellaan. Osoittaa vahvaa sitoutumista ja välittämistä, kun esittää johtajan tai ryhmän vahvasta mielipiteestä poikkeavia näkökulmia. Tai kysymyksiä.

Saadakseen ajatuksiaan ja ideoitaan eteenpäin on osattava esittää mielipiteensä tavalla, että muut kuulevat ja haluavat kuulla, mitä todella haluaa sanoa. Valitusta ei kukaan jaksa kovin kauaa kuunnella.

Aika ajoin on hyvä tehdä itsereflektio, saako sanomansa perille. Kirjoittamassani blogissa Itsen johtaminen ja ajanhallinta kiireen lieventämiseen ja työmukavuuden parantamiseen on aiheeseen sopiva vinkki: Ole tietoisesti positiivinen. Kun kohtaat ongelman, keskity hakemaan ratkaisua.

Hanna Kölhi kirjoittaa kannustavasta johtamisesta blogissaan voiko kannustuksella johtaa.

Kannusta! UGH!

 

Tilaa blogimme