Skip to content
PYYDÄ TARJOUS
Menu
close-icon-lq

Valmentava johtaminenko lepsua johtamista? Mieti uudelleen

”Valmentava johtaminen on sellaista pehmojohtamista.” Näin kuulin erään johtajan sanovan. ”Se on liian lepsua tänä aikana, kun tarvitaan jämäkkää muutoksien läpivientiä.”

Otin kuulemani väitteen keskustelumme aiheeksi yhdessä esihenkilöryhmässä. Kysyin, mitkä ovat heidän mielestään tärkeimmät elementit valmentavassa johtamisessa.

Listan kärkeen nousivat kohtaaminen, kuunteleminen, läsnäolo ja oivalluttaminen. Melko pehmeitä aiheita. Mutta heti seuraavaksi listalle nousivat edellyttäminen, haastaminen ja seuranta. Nämä vaativat esihenkilöiltä rohkeutta puuttua, selkeää ja johdonmukaista vuorovaikutusta.

Yhdeksi tärkeimmäksi valmentavan johtajuuden elementiksi ryhmä nosti tavoitteellisuuden. Ei voi positiivisesti haastaa, oivalluttaa tai ohjata, jos ei ole selvää, mihin suuntaan olla menossa. Mitä halutaan saavuttaa?

Valmentava johtaminen on tavoitteellista johtamista. Vaikeina muutoksen aikoina on erityisen tärkeää, että kaikille on selvää, mihin suuntaan organisaatio tai yritys on menossa, mitä tavoitellaan ja miksi.

Johto joutuu tekemään tiukkoja ja ikäviäkin päätöksiä. Organisaatiorakennetta joudutaan muuttamaan, jotkut joudutaan irtisanomaan, työntekijöitä siirretään eri rooleihin ja eri ryhmiin. Nämä ovat kovia päätöksiä. Valmentavaa johtamisotetta on voitu käyttää johtajien kesken, kun on jouduttu tekemään tiukkoja rajauksia ja valintoja.

Muutokset kannattaa viedä läpi valmentavalla otteella. Suunta ja rajaukset on annettu, esihenkilöiden tehtäväksi jää inhimillisellä otteella kohdata henkilöstö ja auttaa pohtimaan, miten tässä uudessa tilanteessa jatkamme parhaalla mahdollisella tavalla. Kuuntelevalla ja kohtaavalla johtamisella työntekijät voivat paremmin säilyttää luottamuksen työnantajaansa ja uskon tulevaisuuteen sekä motivaationsa työn tekemiseen juuri tämän työnantajana palveluksessa.

Valmentavalla johtamisella on mahdollisuus yhdistää tehokkuus ja inhimillisyys, kun ymmärretään, että valmentavaan johtamiseen kuuluu kuuntelemisen, oivalluttamisen ja vahvuuksien hyödyntämisen lisäksi edellyttäminen, haastaminen ja seuranta kohti asetettuja tavoitteita.

Jos tarvitset apua johtamisen tai henkilöstön kehittämisessä, me Novetoksella olemme valmiita auttamaan. Ota yhteyttä, niin aloitetaan yhdessä matka kohti kestävämpää työelämää. 

Jaa artikkeli

Tilaa blogimme