Suomen arvot

Kun yhteiskunnassa – meillä ja muualla – tapahtuu jotain kuohuttavaa ja kansakuntaa isosti puhuttavaa, ihmiset sanovat kuorossa: ”Nyt on kyse arvoista” tai ”Nyt on arvokeskustelun paikka”. Näin varmastikin on ja noin voi vallan hyvin sanoa.

Samalla minua välillä huvittaa ja surettaa tuon asian samaa kaavaa noudattava toistaminen, jopa hokeminen. Arvokeskustelu alkaa ja puhetta piisaa aikansa, mutta harvoin näen mitään merkittävää parannusta arvokäyttäytymisessä. Arvokeskustelua voisi verrata vuoren harjanteelle nousemiseen: haetaan laajempia näköaloja ja katsotaan mihin edetä. Arvojen näkyminen arkisissa asenteissa ja teoissa tapahtuu kuitenkin alhaalla laaksossa olevassa yhteisössä.

Minua on jo pidemmän ajan kiinnostanut ajatus ”arvoharjoittelusta”. Siis se, että kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, järjestöissä ja mediakeskusteluissa pyrkisimme hyvin tietoisella tavalla keskustelemaan yhdessä siitä, miten nämä ns. arvot näkyvät elämämme eri tilanteissa

Suomalaisiksi arvotavoitteiksi sanotaan usein seuraavia: vapaus, itsenäisyys, tasa-arvoisuus, ahkeruus, rehellisyys, luonnon suojeleminen. Miten me näemme noiden käsitteiden kääntyneen sanoiksi ja teoiksi mitä arkipäiväisimmissä tilanteissa? Mitä on minun vapauteni ja itsenäisyyteni suhteessa toisen ihmisen vapauteen ja itsenäisyyteen? Mitä tarkoittaa, että ihanteena on rehellisyys? Rehellisyys missä asioissa, millä tasolla, miten ilmaistuna? Onko tasa-arvoisuus vain kaunis sana?

Ihmiskunta on keskellä hidasta henkistä evoluutiota. Hyvä kysymys on, onko se yhtä hidasta kuin biologinen evoluutio. Me synnymme tiettyjen ”automaattisten” valmiuksien kanssa: huolenpito, hoivaaminen, puolustautuminen, oman edun suojaaminen, aggressio. Näemmekö kehittymistä, jalostumista, nousemista uudelle tasolle vai jatkuvaa junnaamista yksinkertaisissa taistelu-pako – asetelmissa?

Mitä tarkoittaisi se, jos yksilö ja ryhmä ilmoittaisi selkeästi halunsa olla ja toimia ”hyvän puolella”? Näinhän on muun muassa Novetos tehnyt 20-vuotisjuhliensa yhteydessä. Sanoina nuo ovat vasta lähtöruutu. Jatkuva käytännön soveltaminen vasta paljastaa niiden todellisen vaikutuksen. Samalla niitä on voitava tulkita uudelleen ja niiden soveltamista on voitava kritisoida. Ehkä Suomen suuri anti maailmalle voisikin olla tien näyttäminen ”sisukkaaseen arvo-oppimiseen” ja ”pitkäkestoiseen arvoharjoitteluun”.