Skip to content
Menu
close-icon-lq

Selvitys: johtamista pitää lisätä, ei vähentää

tossu

Asiantuntijaorganisaatioissa ei tarvita pomoja, ja kunhan johtamista vähennetään, työntekijät ja tiimit ohjautuvat optimaaliseen asentoon kuin makkarat markkinoilla. Näin ainakin usein ajatellaan, mutta tuore selvitys osoittaa, että asetelma on täsmälleen päinvastainen: johtamisen määrää pitäisi pikemminkin kasvattaa, jos halutaan, että työntekijät johtavat itse omaa työtään. Samalla johtamista pitää kehittää laadullisesti.

Tämä ilmenee Novetoksen marraskuun alussa julkaisemasta, Hanna Poskiparran ja Tuuli Virannan tekemästä selvityksestä. Selvityksen tekijät työskentelevät Novetoksella valmentajina ja työpsykologeina.

Selvitys perustuu viime keväänä tehtyihin esimiesasemassa olevien haastatteluihin ja on tarkoitettu keskustelun sytykkeeksi. Sen tulokset osoittautuivat mielenkiintoisiksi ja niistä uutisoitiinkin laajasti mm. Helsingin Sanomissa ja Ylen aamu-tv:ssä.

Haastatelluilta kysyttiin johtamiseen käytettyä aikaa, sekä näkemyksiä siitä, millainen esimiestyö mahdollistaa sen, että alaiset voivat johtaa itse omaa työtään. Ilmeni, että itsensä johtamisen mahdollistava esimiestyö vaatii enemmän aikaa, kuin perinteisempi johtaminen.

  • Asiantuntijaorganisaatioissa työ on hahmotonta ja rajatonta, sanoo Tuuli Viranta. Työntekijä ei tarvitse käskyjä ja kontrollia, vaan tukea ja sparrausta havaitakseen mihin kannattaa panostaa juuri nyt.

Hiljattain julkaistussa Young Professional Attraction Indeksissä ilmeni, että suomalaisten nuorten ammattilaisten arvioidessa työpaikkojen houkuttavuutta johtamista ei pidetty edes kymmenen tärkeimmän vetovoimatekijän joukossa. Samaan aikaan Ruotsissa tehty kysely puolestaan osoitti, että lahden takana laadukas johtaminen oli tärkein yksittäinen vetovoimatekijä vertailtaessa mahdollisia työpaikkoja.

  • Suomessa johtamisen käsitteeseen saattaa liittyä negatiivinen kaiku, sanoo Hanna Poskiparta. Ajatellaan, että johtaminen on pomottelua, kontrollointia ja käskytystä, vaikka nykyaikainen esimiestyö on ihan jotain muuta: valmentamista, kuuntelemista ja läsnäoloa.

Selvityksen tulokset haastavat pohtimaan myös sitä, onko mahdollisimman matala organisaatio sittenkään paras tapa kasvattaa asiantuntijatyön tehokkuutta. Jos yhdellä esimiehellä on liikaa alaisia, aika ja kädet eivät kerta kaikkiaan riitä.

Esimiestyö on organisaatioiden sisäinen tukipalvelu, jonka merkitystä ei voi korostaa liikaa, jos halutaan, että työ koetaan mielekkääksi ja merkitykselliseksi.

  • Esimiesten määrää voi toki paikata kollegiaalisella tuella, Poskiparta ja Viranta toteavat. Valmentavan esimiehen puutteen voi paikata hyvällä työkaverilla. Mutta työn tulosten kannalta olisi toki parasta, jos esimies löytäisi roolinsa asiantuntijoiden kannustajana ja tukipilarina.

Tilaa blogimme