Kun on NIIN kiire

Miten se menikään omalla kohdallani tänä aamuna…. Mieleni ehti kymmeniä kertoja hoputtamaan itseäni. Nyt äkkiä vaatteet päälle, teevesi kiehumaan, samalla koiralle ruoka, nopeasti aamupala pöytään, omat ja lasten kamat kasaan. Kyllä tässä ehtii vielä kasvihuoneenkin kastelemaan ja Hesarin lukemaan. Kuulen sanovani itselleni ”Mähän olen supertehokas!” Samalla huijaan itseäni ihan kuusi-nolla. Tehokkuuteni on näennäistä. Todellisuudessa säntäilen sinne tänne ylä- ja alakerran välillä, unohdan teen kuppiin kylmenemään, kastelen vaatteeni hosuessani kasvihuoneessa vesiletkun kanssa enkä juuri muista mitään, mitä tämän päivän Hesarissa luki. Kaiken kukkuraksi palaan vielä puolesta välistä päiväkotimatkaa hakemaan tyttäreni lippistä sekä muutamaa muuta unohtunutta asiaa. Hypätessäni fillarin selkään ja suunnatessani kohti Keilarantaa on aikaa pohtia 13 kilometrin verran, miten kiire näyttäytyy arjessamme.

Kiirepuhe hukuttaa aidosti merkitykselliset asiat

Emme enää erota sitä, mikä on oikeasti kiireellistä ja aidosti tärkeää siitä, mikä ei ole tärkeää ja kiireellistä. Todellisuudessa itselläni ei tänä aamuna ollut kiire mihinkään. Kiire oli täysin oman mieleni tuotosta.

Usein sekoitamme myös asiat, joita pitäisi tehdä niistä, joita haluaisimme tehdä. Moni meistä hokee papukaijamaisesti ”pitäisi tehdä sitä” ja ”pitäisi tehdä tätä”. Lista näistä tehtävistä on pitkä. Mutta kuinka moni meistä pysähtyy päivittäin listansa äärelle ja kysyy itseltään: Mikä on tärkeintä toteuttaa juuri nyt? Minkä asian tekemien palvelee minua eniten? Mikä on minulle merkityksellisintä, eli mitä haluan tehdä?

Uskon, että loppujen lopuksi suurin osa listalla olevista ”pitäisi” -asioista on ”haluan tehdä” -asioita. ”Pitäisi” -asioille on myös tyypillistä lykkääminen. Siirtelemme niitä kalenterissamme toistuvasti eteenpäin. ”Haluan tehdä” -asioihin tarttuminen on houkuttelevampaa ja todennäköisyys aikaansaamiselle kasvaa. ”Pitäisi” -asiat ovat poistyöntäviä ja niiden lykkääminen ruokkii huonoa omaatuntoa. Mitkä sinun ”pitäisi” -asioistasi ovatkin ”haluan” -asioita?

Mikä on todennäköisin vastaus, kun kysyt työkaverilta tai tuttavaltasi mitä hänelle kuuluu? ”Viime viikkoina on ollut aikamoista haipakkaa” tai ”Nyt on kyllä ollut niin kiire”? Osaammeko enää vastatakaan muuta. Menettäisimmekö kasvomme ja arvokkuutemme, jos toteaisimme, että ”mulla on sopiva tahti, asiat ovat hallinnassa ja ehdin nauttimaan elämästäni”? Uskottelemmeko itsellemme, että kiire lisää ammatillista pätevyyttämme ja arvokkuuttamme muiden silmissä?

Haastan tätä ajatusta. Itse olen alkanut yhä enemmän kiinnittää huomiota niihin harvoihin ihmisiin, jotka osoittavat puheillaan ja teoillaan, että onnistuvat johtamaan itseään ja ajankäyttöään. Heitä haluan katsoa ylöspäin ja ymmärtää vielä syvemmin, miten he onnistuvat toimimaan keskittyneesti, tehokkaasti ja samalla ilman ylimääräistä kiirehärdelliä. Ihailtavaa!

Poistetaan kiire sanavarastostamme

Mitä jos lakkaisimme puhumasta kiireestä? Miltä tuntuisi? Muuttaisiko pelkkä kiirepuheen vähentäminen fiilistäsi? Coachattavieni kanssa olen päässyt testaamaan tätä ajatusleikkiä ja olen kuullut useammasta suusta, että olo on ollut levollisempi ja rauhallisempi, kun poistaa ”kiire”-sanan omasta sanastostaan. Puheella on yllättävän iso vaikutus tunnekokemisiimme ja käyttäytymiseemme. Jos koko ajan mieli hokee ”KIIRE, KIIRE, KIIRE”, ja toistamme tätä useamman kerran päivässä, niin eipä ihme, että olokin tuntuu ahdistavan levottomalta. Tämän lisäksi vahvistamme kiireen tunnetta vielä teoillamme, kun säntäilemme sinne tänne ja ylioptimoimme omaa ajankäyttöämme. Kuvittelemme, että lounaan syö viidessä minuutissa, suunnittelupalaveri työkaveri kanssa menee pulkkaan puolessa tunnissa ja sähköposteillekaan ei tarvitse varata aikaa kalenterista, kun ne eivät ole ”oikeata työtä”.

Ajattelemme virheellisesti, että kiireinen ihminen on tehokas. Näin ei suinkaan ole. Kiireinen ihminen pääsääntöisesti sählää useamman tehtävän välillä samanaikaisesti, joutuu tuplatarkistamaan tekemisiään, ja aina uudelleen asiaan palatessaan kertamaan mihin jäi. Touhukas tekeminen kuitenkin tuottaa mielihyvää: ”Onpas minulla paljon tässä asioita meneillään”. Näin omalla puheellamme myös vahvistamme kiireen oravanpyörää. Jos pohdit, millaiset hetket työssäsi ovat olleet nautinnollisimpia tai milloin olet ollut tyytyväisimmilläsi, niin uskallan veikata, että ne eivät ehkä ole kuitenkaan niitä hetkiä, kun päättömästi hypit eri tehtävien välillä ja kun mielesi säntäilee sinne tänne.

Kiirepuhe tarttuu epidemian lailla

Mieti hetki, mikä on päällimmäinen tunteesi, jos tiimissäsi kaikki muut kertovat, kuinka kiireisiä he ovat ja sinun tilanteesi onkin toinen? Useimmat meistä vaikenevat. Moni jää pohtimaan, olenko jotenkin huono, jos en ole kiireinen? Kiirepuhe vähentää työyhteisössä yhteistyötä. Emme halua häiritä toisia kysymyksillämme, keskusteluilla tai yhteisellä työn kehittämisellä, kun haluamme säästää toisen aikaa. Monesti kuitenkin juuri nämä yhteiset hetket voisivatkin olla avaimia, joiden kautta syntyy uusia oivalluksia ja kokemusten jakamista, mikä auttaa selkiyttämään työn prioriteetteja ja kehittää yhteistä tekemistä.

Kiire on mahtavan voimakas sana tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kuinka monesti olemmekaan tilanteessa, jossa työtoveri vetoaa kiireeseen, kun yhdessä aiemmin sovittu asia onkin tekemättä tai viesteihin ei ole vastattu. Ja mitä me teemme? Nyökyttelemme ja olemme ymmärtäväisiä: ”On se niin kamalaa, kun on kiire, ymmärrän kyllä”. Samalla rakennamme kiirekulttuuria, jossa on täysin hyväksyttävää vähät välittää yhdessä sovituista asioista ja jättää tekemättä asioita. Voisimmeko nyökyttelyn sijaan tarttua asiaan ja sopia yhdessä, miten tilanne hoidetaan, jotta asiat saadaan sujumaan?

Entä esimiehet? Millaista ilmapiiriä esimies luo omalla kiirepuheella ympärilleen? Kiirepuhe on selkeä viesti, että minua ei kannata lähestyä, älä ole vaivaksi. Jos haluat työntekijänä osoittaa pätevyytesi, niin puhu kiireestä ja ainakin esitä olevasi kiireinen.

Haastan esimiehet ottamaan vastuuta kiirepuheesta. Oletko kiireen viljelijä vai rakennatko kulttuuria, jossa on sallittua suunnittelu, keskittyminen, aikataulujen kunnioittaminen ja työn kehittäminen yhdessä sujuvammaksi.

Pysähtymisen paikka

Ohjaako ajatus kiireestä tekemistäsi? Aika ajoin itse kullakin on näin, kuten minulla tänä aamuna. Kun tunnistamme kiirepuheemme, voimme lähteä haastamaan omaa ajatteluamme ja toimintaamme. Mitä minä teen huomenna toisin? Katson jo illalla seuraavan päivän ohjelman, suunnittelen, mitä haluan saada aikaiseksi ja pakkaan tavarat valmiiksi. Suunnittelu ja tärkeiden asioiden tunnistaminen ovat itsen johtamisen ydintaitoja. Suunnittelun rinnalle nostan armollisuuden itseä kohtaan. 80 / 20 sääntö on oivallinen ohjenuora. Kun onnistuu suurimmassa osassa asioita etenemään suunnitelmallisesti, voi osassa asioista edetä hyvällä omalla tunnolla spontaanisti fiiliksen mukaan. On mahdotonta toteuttaa itseään ja merkityksellistä elämää, jos suurin osa elämästä on päätöntä säntäilyä kiirehumalassa.

Vähennetään kiirepuhetta, tartutaan asioihin ja nautitaan siitä, mitä kulloinkin teemme. Kun uusi viikko alkaa, onko sinulla kirkkaana, mitä haluat saada viikon aikana aikaiseksi?