Kuka lohduttaisi esihenkilöä?
"Pieni Nyyti Nyytiäinen asuu yksin pienessä talossaan. Hän pelkää, sillä ulkona tallustelevat pelottavat hemulit. Mörkö ulisee. Hän päättää lähteä matkaan, mutta on koko ajan aivan yksin, koska ei uskalla puhua kenenkään kanssa." (Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä)
Sanotaan, että Tove Jansson rakasti merta. Se sekä pelotti että innoitti häntä ja auttoi luomaan jotain sellaista, joka tuo lukijalle toivoa toivottomuuteen, valoa pimeyden ja myrskyjen keskelle. Itselleni mieleeni ovat vahvasti piirtyneet ne kuvat, jossa muumiyhteisö istuu myrskyn jälkeen rannalla kaiken vanhan kadottua, silti tyyninä huokuen seesteistä rauhaa ja ammentaen siitä, mitä he ovat yhdessä.
Esihenkilöt tuntevat suurta huolta vastuullaan olevista ihmisistä. Erityisesti viimeisen runsaan puolen vuoden aikana tämä huoli on tullut näkyväksi useissa pitämissäni valmennuksissa. Uudessa hyvässä arjessa tarvitsemme uusia johtamisen keinoja, erilaisia toimintatapoja ja välineitä tukemaan ydintehtävän suorittamista. Niiden lisäksi tarvitsemme myös muuta, ihmisyyteemme liittyvää tukea.
Esihenkilöinä meidän kannattaa laittaa happinaamari ensiksi itsellemme. Johtajina jaksamisemme on sekä koko yhteisöllemme että erityisesti meille itsellemme äärimmäisen tärkeää. Ajaudumme helposti vaiheeseen, jossa emme huomaa tarvitsevamme lisähappea.
Katsomalla kaverin puoleen ja tarjoamalla hänelle lisähappea saamme vastavuoroisesti sitä itsekin. Laajentamalla tämä toimintatapa kaikille esihenkilöille riippumatta organisaatiorakenteesta, selviämme yhdessä niin hurjista hemuleista kuin möröistäkin ja voimme taas yhdessä istahtaa rannalle nauttimaan uuden päivän kirkkaudesta.
Aikoinaan eräs TV-persoona päätti ohjelmansa lausahdukseen: ”Kosketelkaa toisianne.” Tässä hetkessä kannattaa tuota hieman tuunata, ja esihenkilöinä muistaa sekä toistaa: ”Puhukaa toisillenne, myös tunteista!”