Digimaailman renki vai isäntä?

Tuttavani parikymppinen tytär meni ystävänsä kanssa teatteriin Lontoon matkallaan. Kesken näytöksen ystävä alkoi voida huonosti. Hänen oli vaikea hengittää ja rintaa ahdisti. Olo tuli niin huonoksi, että tyttö vietiin paikalliseen sairaalaan tutkimuksiin. Mitään syytä oireille ei löytynyt.

Syy selvisi myöhemmin. Teatterissa puhelimet pyydetään sulkemaan. Nuori nainen alkoi kärsiä eroahdistuksesta. Ilmiöstä käytetään nimeä FOMO, Fear Of Missing Out. Internetin ja sosiaalisen median käytön myötä nuorille on tullut tarve olla jatkuvasti yhteydessä muihin. Yhteenkuuluvuuden tunne toisiin syntyy heille netin kautta, ja olotila ilman yhteyttä tulee sietämättömäksi.

Digitaalisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Työpaikoilla digitaalisuus on helpottanut monen työpäivää. Yhä useammat palaverit järjestetään skypen kautta. Aamulla ei tarvitse kiirehtiä aamuruuhkaan. Kotona voi juoda kahvikupposen rauhassa, ja palaveriin voi sujuvasti liittyä keittiön pöydän äärestä vaikka aamutakissa. Tukankin voi jättää kampaamatta ja meikit laittamatta, kun itseä edustaa näyttöpäätteessä valokuvaajan ottama iloinen kasvokuva.

Kaikki kohtaamiset eivät ole korvattavissa digitaalisesti. Yhteisöllisyys on tutkitusti yksi merkittävimmistä työssäjaksamiseen liittyvistä tekijöistä. Kokemus yhteisöllisyydestä syntyy kohtaamisten kautta. Henkilöiden välille syntyy luottamusta, kokemuksia kuulluksi tulemisesta sekä omasta roolista ja merkityksellisyydestä yhteisön jäsenenä. Yhteisöllisyyden kokemus ei synny digitaalisesti. Kun ryhmähenki on riittävän vahva, sitä voidaan sitten ylläpitää sähköisten välineiden avulla.

Osa esihenkilön tehtävistä helpottuu digitaalisuuden myötä, mutta osa vaikeutuu. Yhteydenpito eri puolilla maailmaa oleviin yksittäisiin henkilöihin helpottuu netin kautta, mutta miten ylläpidämme yhteisöllisyyttä? Tai jos työntekijä tarvitseekin tukea ja ohjausta jostain syystä tavallista enemmän, skype on siihen kankea instrumentti.

Kannattaa miettiä, mitkä esihenkilön tehtävistä voidaan hoitaa netin välityksellä ja mitkä ei. Esihenkilön työtavat on sopeutettava käytettäviin välineisiin.

Eniten kasvokkain kohtaamisia tarvitaan, kun on kyse uusista tuttavuuksista. Uusi ryhmä, uusi työntekijä, uusi esihenkilö. Riittävän tuttuuden saavuttaminen vaatii kohtaamisia, jotta luottamus voi rakentua ihmisten välillä ja ryhmän sisällä. Yhteistyö, suunnittelut, työnjaot, toinen toisensa sparraaminen sujuvat kyllä netin välityksellä, kunhan keskinäinen tunteminen on riittävää.

Vai miltä tuntuu olla skype-palaverissa henkilön kanssa, joka on luonnoltaan vähäpuheinen? Entä ihmiset, jotka miettivät ja tarvitsevat aikaa muodostaakseen mielipiteensä? Palaveri on jo ohi, ennen kuin huomataan, että hekin olivat mukana. Luonteenpiirteidensä vuoksi heitä saatetaan kritisoida passiivisiksi, mikä ei suinkaan ole koko totuus. Nettipalaverit suosivat spontaaneja ja puheliaita ihmisiä.

Minkä perusedellytysten on siis täytyttävä, että esihenkilö voi onnistua tehtävässään, jos se pääosin rakennetaan sähköisten kohtaamisten varaan?

• Minimiehtoina voi olla esimerkiksi, että esihenkilön tulee kohdata kaikki alaisensa kasvokkain vähintään kaksi kertaa vuodessa.
• Ryhmien, joiden oletetaan tekevän yhteistyötä, on voitava kohdata toisensa yhteistyön alkaessa ensin kasvokkain ainakin päivän verran, jotta oppivat tuntemaan toisensa, ja jatkossa vähintään kerran vuodessa.

Me ihmiset tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme kohtaamisia. Säästötalkoissa pois pudotetuille työyhteisön yhteisille kesä- ja talvipäiville on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan. Ne pitävät meitä yhdessä myös digimaailmassa.