Ainutlaatuinen ja ohimenevä mahdollisuus – projekti

henkilöstö kehittyminen oivaltaminen organisaatio organisaation kehittäminen projekti projektinhallinta reflektointi tiimin kehittäminen

Aamiaistilaisuudessamme perjantaina 7.2. aiheena oli projektien unohdettu tavoite. Uskalsimme väittää, että projekteille ei aseteta tavoitteeksi rikastaa organisaation osaamista. Fokus on tyypillisesti yksittäisten

Osaaminen on ihmisen kokoinen asia

henkilöstö kehittyminen oivaltaminen organisaatio organisaation kehittäminen projekti projektinhallinta reflektointi tiimin kehittäminen

Työyhteisövalmennuksissa tulee jatkuvasti esiin ihmisten tarve osaamisen jakamiseen. Useimmat kokevat, että aikaa osaamisen jakamiseen ei ole. Entä jos sittenkin on? Entä, jos vain pysähtyisimme useammin toistemme

Johtaja, päästä irti ja anna ihmisten kasvaa

esimies itsensä johtaminen itseohjautuvuus johtaminen johtamistaidot kehittyminen luottamus kasvu

 Kun seuraan somefeediäni, huomaan, että itsensä johtaminen eri muodoissaan nousee esille yhdessä sun toisessa postauksessa. Eikä ihme. Työelämä haastaa meitä jokaista ottamaan yhä voimakkaammin vastuuta työstämme ja

Huiputa itsesi – älä itseäsi!

huipputiimi kehittyminen valmentava johtaminen kasvu

Olen hyvä. Joissakin asioissa oikeastaan todella hyvä, ehkä jopa loistava. Toisissa keskinkertainen ja joissakin surkea. Kaikkineen kuitenkin varsin hyvä.

Valmentaja on positiivinen haastaja

haastaminen haastamisen taito kehittyminen kuuntelu mentori postitiivinen haastaminen tavoitteet valmentaja

Valmentaja voi toimia monenlaisissa rooleissa. Hän voi olla esimerkiksi kannustaja, tukija, tiedonjakaja tai lukkojen avaaja. Erilaisia rooleja tarvitaan.

Esimies, haasta itsesi ja alaisesi

esimiehen haastaminen kehittyminen

Esimiehen tärkeimpiä taitoja on haastaminen. Ihmiset tarvitsevat haasteita ja itsensä ylittämistä.

Voinko kehittää johtamistaitojani kirjoja lukemalla

johtamisen käsikirja johtamisenopas johtamistaidot kehittyminen kirjoja lukemista

Yllä oleva teksti ei ole kenenkään yksittäisen henkilön suora sitaatti, mutta muutaman tutun yritysjohtajan kanssa vaihdetaan välillä kirjavinkkejä, mitä kumpikin on viime aikoina lukenut ja mikä on ollut

Me rooliemme ja ajatustemme vangit

kehittyminen merkitys mietiskely oivaltaminen

Teatterin kulisseissa syttyi tulipalo. Koomikko säntäsi näyttämölle varoittamaan yleisöä. Kaikki pitivät varoitusta vitsinä ja taputtivat. Koomikko yritti uudelleen, eikä yleisön riemulla ollut rajoja.