Skip to content
Menu
close-icon-lq

Aamukahveilla pohdittiin monipuolisesti päätöksenteon parantamista

Johdon aamukahvitilaisuudessa 28.10.2016 Keilarannassa tarjoiltiin näkökulmia, kokemuksia ja vinkkejä päätöksenteon parantamiseen mukaansatempaavasti ja poikkitieteellisesti. Osallistujat kertoivat pitäneensä erityisen paljon monipuolisesta kokonaisuudesta ja saaneensa paljon uutta ajateltavaa.

Millainen on päätöksenteon anatomia? Mikä rooli on datalla ja intuitiolla? Novetoksen Päivi Heikinheimo nosti esille päätöksentekoon liittyviä haasteita ja keinoja, joilla voidaan pureutua kulloisenkin päätöksen valmisteluun ja saada aikaan mahdollisimman hyvä lopputulos.

Kiosked Oy:n COO Turkka Oksanen kertoi päätöksenteosta hektisessä, alati muuttuvassa mainosbisneksessä, jossa datan määrä on valtava ja algoritmit pelaavat toisiaan vastaan. Datan analysoiminen ja visualisointi ovat tärkeässä roolissa, kun luodaan yhteistä tilannekuvaa ”mahatuntumalla” tehtävien päätösten pohjaksi. Turkka korosti myös yhteisen suunnan varmistamista ja kokeilukulttuurin merkitystä.

Markus Kivikangas Sentarum Neuroscience Oy:stä toi esille aivojen keskeisen roolin päätöksenteossa. Valtaosa ihmisen tiedosta on tiedostamatonta, ja olemme tahtomattammekin irrationaalisia. Markus kertoi runsaasti esimerkkejä siitä, miten päätöksenteko aivoissa tapahtuu ja miten meihin voi vaikuttaa ilman, että me itse välttämättä huomaamme sitä lainkaan.

Novetoksen ’Stages of Excellence’ -vaiheistus toimii työkaluna, kun halutaan kehittää päätöksentekoa tiimeissä ja organisaatioissa. Haluatko kuulla lisää päätöksenteon tilannekartoituspalvelustamme? Ota yhteys niin mietitään yhdessä, miten voisimme auttaa teitä tekemään yhä parempia päätöksiä yhä helpommin!

 

Tilaa blogimme