Olemmeko työelämässä vieneet yksilön vastuun liian pitkälle?
Suomalainen työelämä tunnetaan matalista hierarkioista, luottamuksesta ja vahvasta itseohjautuvuudesta. Olemme rakentaneet työelämää, jossa ihmisille annetaan vapautta, vastuuta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Kehityksessä on paljon hyvää. Autonomia lisää motivaatiota, joustavuutta ja parhaimmillaan myös työhyvinvointia.
Samaan aikaan työelämässä näkyy kuitenkin ilmiöitä, jotka haastavat tämän ihanteen.
Yhä useampi kokee kuormitusta, yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Moni kaipaa tunnetta siitä, että kuuluu johonkin itseään suurempaan. Työhyvinvointi ei synny vain yksilön vapaudesta ja vastuusta. Se syntyy myös yhteisöllisyydestä, selkeistä rakenteista ja kokemuksesta, että kuljemme kohti yhteistä päämäärää sekä jaamme vastuuta yhdessä.
Kyse ei ole siitä, että ihmiset olisivat muuttuneet. Kyse on siitä, että toimintaympäristömme ja kulttuurimme ovat muuttuneet.
Yhteiskuntamme korostaa yksilöllisyyttä, omien tavoitteiden johtamista ja henkilökohtaista vastuuta. Mutta mitä tapahtuu, kun vastuuta siirretään yksilölle enemmän kuin hänellä on mahdollisuuksia kantaa? Liian usein työntekijöiden odotetaan ratkaisevan asioita, jotka kuuluisivat johtamisen, resursoinnin tai rakenteiden tasolla ratkaistaviksi.
Samaan aikaan ympärillämme tapahtuu enemmän kuin koskaan. Talouden epävarmuus, turvallisuuteen ja varautumiseen liittyvät kysymykset, asiakkaiden kasvavat odotukset, monipaikkainen työ sekä teknologian nopea kehitys muodostavat jatkuvan muutosten virran. Tämä kuormittaa niin henkilöstöä kuin johtajiakin.
Työ on muuttunut nopeatahtisemmaksi, pirstaleisemmaksi ja jatkuvaa priorisointia vaativaksi. Yhteiselle keskustelulle jää vähemmän aikaa. Kokonaiskuva hämärtyy. Työn merkitys voi jäädä kiireen alle, ja samalla kokemus hallinnasta heikkenee.
Ehkä työelämän seuraava kehitysaskel ei olekaan lisätä yksilön vastuuta entisestään.
Ehkä tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä, yhdessä ajattelua ja johtamista, joka yhdistää autonomian ja yhteisen suunnan. Työelämää, jossa ihmisillä on vapautta käyttää osaamistaan, mutta jossa kenenkään ei tarvitse kantaa kaikkea yksin.
Uusi podcast pureutuu työelämän suhteisiin
Syksyllä 2026 Novetos julkaisee uuden podcast-sarjan #Suhteellista, joka tarkastelee työelämää sosiaalipsykologisesta ja yhteisöllisestä näkökulmasta.
Sarja haastaa työelämän yksilökeskeisiä uskomuksia ja kysyy, mitä tapahtuu, kun huomio suunnataan yksilön sijaan ihmisten välisiin suhteisiin. Miten yhteisöllisyys vaikuttaa hyvinvointiin? Mistä psykologinen turvallisuus syntyy? Entä miksi motivaatio, resilienssi ja onnistuminen ovat lopulta paljon enemmän yhteisön kuin yksilön ominaisuuksia?
Jaksoissa yhdistyvät tutkimustieto, käytännön kokemukset ja työelämän ajankohtaiset ilmiöt. Tavoitteena on tarjota uusia näkökulmia sekä konkreettisia keinoja vahvistaa yhteisöllisyyttä, työhyvinvointia ja kestävää johtamista.
Työsuojelurahaston rahoittamaa podcast-sarjaa juontavat Pirjo Ahonen ja Minna-Rosa Kanniainen.
/Grafiikka%20(logot%20jne.)/Logot/Novetos_logoRGB.png?width=2000&height=388&name=Novetos_logoRGB.png)
