Novetoksen tiimi vahvistui - tutustu uusiin valmentajiin

Novetoksen valmennusjoukot ovat saaneet upeaa vahvistusta, kun tiimiin on liittynyt neljä kokenutta valmentajaa. Marraskuussa mukaan saattin Minna-Rosa Kanniainen ja tammikuussa tiimi vahvistui Jyri Juustilla, Päivi Äijälällä ja Ramanda Anderssonilla. Jokainen heistä tuo mukanaan arvokasta osaamista, uutta näkökulmaa ja vahvaa sitoutumista työyhteisöjen ja johtamisen kehittämiseen.
Ramanda Andersson – kokonaisvaltaista tukea johdolle ja työyhteisöille
Ramanda Andersson on valmentaja, joka keskittyy erityisesti toimitusjohtajien ja johdon kehittämiseen. Hän auttaa organisaatioita kasvamaan kokonaisvaltaisesti sekä tukee työyhteisöjä kehittymään niin, että tulokset ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Ramandan missio on luoda positiivista muutosta yksi ihminen ja yritys kerrallaan. Hänen työskentelyssään korostuu jatkuva oppiminen ja halu löytää uusia tapoja tukea asiakkaita entistä paremmin.
Päivi Äijälä – huipputiimien asiantuntija
Päivi Äijälä tuo mukanaan yli kymmenen vuoden kokemuksen tiimicoachingista ja neurotieteen hyödyntämisestä liiketoiminnan kehittämisessä. Hänen työskentelynsä perustuu osallistavaan vuoropuheluun, reflektointiin ja aivoystävällisiin menetelmiin. Päivi hyödyntää valmennuksissaan innovatiivisia työkaluja, kuten visualisointia ja toiminnallista oppimista, ja keskittyy rakentamaan luottamusta – psykologisen turvallisuuden kulmakiveä. Hänen kokemuksensa hallitustyöstä ja kansainvälisistä tiimeistä tuo Novetokselle ainutlaatuista asiantuntemusta.
Jyri Juusti – rohkeutta ja käytännönläheisyyttä työyhteisöjen kehittämiseen
Jyri Juusti on kokenut valmentaja ja työnohjaaja, joka tukee organisaatioita kehittämään toimintaansa kokonaisvaltaisesti. Hän auttaa työyhteisöjä tunnistamaan vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan sekä rakentamaan käytäntöjä, jotka tukevat yksilöiden ja yhteisöjen työkykyä. Jyrin erityisosaamisalueita ovat sujuvan ja säällisen työn edistäminen, johtamisen kehittäminen ja työkykyjohtaminen. Hänen pitkä kokemuksensa projektijohtamisesta ja työskentely eri toimialoilla antaa hänelle syvällisen ymmärryksen työelämän haasteista ja mahdollisuuksista.
Minna-Rosa – kasvuvalmentaja ja mentorointi-asiantuntija
Minna-Rosa on intohimoinen valmentaja, joka tuo mukanaan 15 vuoden kokemuksen valmennuksesta, coachingista ja työnohjauksesta. Hänen valmennustyylilleen on ominaista kannustava ja empaattinen lähestymistapa, joka luo turvallisen ympäristön oivalluksille ja muutokselle. Minna-Rosan erityisosaamista ovat uravalmennus, mentorointi sekä asiakkaidensa itsetuntemuksen ja urasuunnittelun tukeminen. Hänelle valmennus on ennen kaikkea mahdollisuus auttaa muita löytämään omat vahvuutensa ja ratkaisemaan haasteensa itsenäisesti.
Minna-Rosa on työskennellyt laajasti kansainvälisissä organisaatioissa ja kehittänyt mentorointiohjelmia, jotka tukevat asiakkaitaan henkilökohtaisessa ja ammatillisessa kasvussa. Hänen asiantuntemuksensa ja lämmin, osallistava lähestymistapansa tekevät hänestä arvostetun kumppanin, joka auttaa asiakkaitaan saavuttamaan konkreettisia tuloksia ja tekemään pysyviä muutoksia elämässään.
Tutustu Minna-Rosaan tarkemmin täällä!
Novetos toivottaa Minna-Rosan, Ramandan, Päivin ja Jyrin lämpimästi tervetulleiksi tiimiin!