Tapio Aaltosen ja Lari Junkkarin kirja kertoo selkeästi, miksi arvot herättävät keskustelua, mitä etiikka oikein tarkoittaa ja miten arvot ja etiikka muutetaan käytännön työkaluiksi työyhteisössä.

Kannattaako moraali? Onko yritys kuin saalistava peto, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa? Mitä on vastuullinen työnantajuus? Miten eettiset ratkaisut vaikuttavat työpaikan ilmapiiriin?

Aaltonen ja Junkkari esittelevät kirjassaan lukuisia tapausesimerkkejä suomalaisista ja kansainvälisistä yrityksistä. Etiikkaa pohditaan arkipäivän tilanteissa ja maalaisjärjellä. Varsinaiset ratkaisut jokaisen on tehtävä omassa työyhteisössään tai keskustelutilanteissa. Kirjoittajat haluavat tarjota työkaluja, kysymyksiä ja johtolankoja – liike-elämän taskumuistion, jonka avulla jokainen voi syventää tietojaan.

Kirja sai Pro Oeconomia -palkinnon vuonna 2000. Palkinnon jakaa joka toinen vuosi Suomen Ekonomiliitto. Perusteluissa palkintoraati toteaa:

”Tässä kirjassa on aiheesta kaikki mitä tarvitaan. Tekstistä huokuu tekijöiden syvä asiantuntemus ja asiaan paneutuminen. Sujuva kirjoitustyyli tekee kirjasta myös helppolukuisen. Esimerkit ovat hyvin valittuja ja kirjoittajien näkemyksistä saa käytännön toimintaohjeita arkisiinkin tilanteisiin. Sekä yrityksissä toimiville että opiskelijoille kirja tarjoaa näkemystä avartavia virikkeitä.”

Tapio Aaltonen, Lari Junkari

SIDOSASU: sidottu
ISBN: 978-951-0-28244-1
SIVUMÄÄRÄ: 308
JULKAISUVUOSI: 1999, 3. painos, 2003
KUSTANTAJA: WSOYpro