Skip to content
Menu
close-icon-lq

Juha Ruosteenoja on nimitetty Novetos Oy:n toimitusjohtajaksi

 

Juha aloittaa tehtävässään toimitusjohtajana 1.8.2026.
 
Ruosteenoja on työskennellyt viime vuosien aikana johtoryhmien, esihenkilöiden ja organisaatioiden kanssa erilaisissa muutoksen, kasvun ja johtamisen tilanteissa. Kokemus on vahvistanut näkemystä siitä, että parhaat tulokset syntyvät ihmisten, johtamisen ja yhteisen suunnan kautta.
 
Uusi tehtävä tuntuu merkitykselliseltä jatkumolta omalla ammatillisella polullani. Jokainen kohtaaminen asiakkaiden kanssa on opettanut jotain uutta ihmisistä, johtamisesta ja siitä, miten organisaatiot voivat onnistua yhdessä. Nyt on aika ottaa seuraava askel, Ruosteenoja kertoo.
 
Novetos on rakentanut vahvan aseman johtamisen, esihenkilötyön, työyhteisöjen kehittämisen ja muutoshankkeiden toteuttamisen kumppanina. Tulevina vuosina tavoitteena on kasvaa syventämällä asiakaskumppanuuksia sekä kehittämällä uusia palveluita vastaamaan työelämän haasteisiin ja tekoälyn murroksen tuomiin mahdollisuuksiin.
 
Uskomme, että työelämän murros edellyttää organisaatioilta jatkuvaa uudistumista. Haluamme olla asiakkaillemme kumppani, joka auttaa rakentamaan sekä inhimillisesti että liiketoiminnallisesti kestäviä ratkaisuja muuttuvassa toimintaympäristössä, Ruosteenoja sanoo.
 
 Tutustu lisää Juhaan tästä!

Jaa artikkeli

Tilaa blogimme