Muutosneuvotteluista inhimillisiä -opas

Muutosneuvottelut herättävät monenlaisia ikäviä tunteita – ihan jokaisessa. Esihenkilönä voi olla houkuttelevaa työntää pää pensaaseen ja odottaa, että ikävä tilanne menee ohi. Valitettavan usein esihenkilöt pakenevat vaikeaa tilannetta tai siltä se ainakin näyttää työntekijöiden silmissä. 

Myös me Novetoksessa olemme kuulleet liian monta tarinaa ikävistä kohtaamisista muutosneuvotteluissa. Tällaisissa tilanteissa esihenkilöillä ei ole helppoja ja mukavia tehtäviä, vain vaikeita ja ikäviä.

Ikäviäkin tilanteita voi kuitenkin hoitaa inhimillisesti ja arvostavasti.

Muutosneuvotteluiden aloittaminen aiheuttaa aina hämmennystä ja epävarmuutta tulevasta. Erityisen vaikea tilanne on silloin, kun kysymyksessä on irtisanomisiin johtavat neuvottelut. Olemme laatineet tämän oppaan avuksi juurin näitä tilanteita varten. 

Haluamme tarjota sinulle näkökulmia ja konkreettisia työkaluja, jotka auttavat muutosneuvotteluiden aikana ja sen jälkeen. 

Oppaan on kirjoittanut valmentajamme Hanna Poskiparta.