Muutama viikko sitten keskustelin Nina Lyytisen luotsaamassa Psykopodiaa-podcastissa psykologisesta turvallisuudesta. Tiivistän podcastista muutamia pääpointteja tähän blogikirjoitukseen etenkin teille, jotka olette enemmän lukijoita kuin kuuntelijoita.
Psykologinen turvallisuus on noussut isosti näkyville erityisesti Googlen tekemän tutkimuksen kautta, jossa haluttiin selvittää, mikä on huipputiimien resepti: toisin sanoen, mitä tarvitaan, jotta tiimi suoriutuu erinomaisesti. Menestymisen takana piilee monia selittäviä tekijöitä, mutta ehdottomasti tärkeimmäksi nousi psykologinen turvallisuus.
Psykologista turvallisuutta luo tunne siitä, että voi kokea olevansa arvostettu silloinkin, kun on eri mieltä, on lupa tuoda esille keskeneräisiä ajatuksia, sanoa ääneen kriittinen näkökulma, eikä tarvitse jännittää toisten suhtautumista, kun kertoo omasta mokastaan. Psykologisesti turvallisessa tiimissä suhtaudutaan ongelmiin ja virheisiin oppimistilanteina, joita halutaan ratkoa yhdessä, sen sijaan, että niitä piiloteltaisiin tai yritettäisiin ratkoa yksin.
Vaikka psykologista turvallisuutta tarkastellaan useimmiten juuri tiimin ominaisuutena, on se myös jokaisen yksilön henkilökohtainen kokemus. Näin ollen, saman tiimin sisällä voi olla monenlaisia ajatuksia ja kokemuksia psykologisen turvallisuuden tilasta. Se, mitä sinä ajattelet, on totta vain sinulle. Kannustaisinkin kaikkia työryhmiä tutkimaan yhdessä psykologisen turvallisuuden tilaa. Yhteinen työstäminen voi olla hyvinkin silmiä avaava ja hedelmällinen prosessi. Yhdessä keskustellen tiimit ovat tunnistaneet paljon sellaisia vahvuuksia, joita eivät olisi muutoin havainneet, oppineet ymmärtämään tiimin jäsenten erilasia tarpeita ja toiveita, sekä löytäneet työn arkeen keinoja, joilla vahvistetaan psykologisen turvallisuuden tunnetta.
Podcastissa minulta kysyttiin, miksi psykologinen turvallisuus on tärkeää, ja mitä se mahdollistaa. Työelämä on tällä hetkellä hyvin vaativaa, hetkistä, ja edellyttää jatkuvaa uudistumiskykyä. Uudistumiskyky taas ei ole mahdollista, jos emme uskalla haastaa itseämme ja toisiamme. Psykologisesti turvallisessa ympäristössä on vahva luottamus, sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen ja halukkuus kehittyä yhdessä: asioita halutaan tehdä paremmin, luovemmin, taloudellisemmin ja mielekkäämmin. Tämä kaikki edellyttää kykyä tarkastella yhdessä tiimin työskentelytapoja sekä haastaa toinen toisiaan uudenlaiseen ajatteluun ja toimintaan. Uudistumisen ja oppimisen tarve on kasvava. Tässä piilee kuitenkin riski - monissa organisaatioissa kuvitellaan, että uudistuminen voi tapahtua ”siinä sivussa”. Uuden omaksumiseen ei ole oikoreittiä. Oppimisessa tarvitaan yhteisiä pysähtymisen paikkoja, tietoisten riskien ottamista, keskeneräisyyden sietämistä sekä virheiden tekemistä ja kyseenalaistamista.
Psykologisesti turvattomassa ympäristössä asiat tehdään niin kuin aina on tehty, ja mielellään vielä tarkasti annettujen ohjeiden mukaisesti - niitä kyseenalaistamatta. Varman päälle tekeminen ei kuitenkaan riitä. Muut ajavat ohi. Arjessa kuulen usein ihmisten ihmettelevän: ”Mitä järkeä tässä oikein on?” tai ”Miksi ihmeessä me istumme tunti tolkulla palavereissa, jotka eivät edistä työmme tavoitteita?”. Näitä kysymyksiä ihmetellään usein supisten työkaverin kanssa kahviautomaatilla, eikä niiden ihmisten kanssa, joiden tulisi nämä kysymykset kuulla. Jos mieleesi juolahtaa esimerkiksi palaverissa kyseenalaistava ajatus, niin mitä, jos seuraavalla kerralla kysyisit ajatuksesi ääneen? Kysymättömyydellä ruokimme psykologista turvattomuutta, ja kysymisellä taas otamme siitä itse vastuuta ja rakennamme avoimuutta.
Meistä jokainen voi rakentaa ympärilleen psykologista turvallisuutta. Tärkeintä on, että otamme siitä vastuuta. Psykologista turvallisuutta voidaan luoda monella tavalla. Tässä kolme jokaiselle sopivaa vinkkiä: