Kevät 2020 jää monen mieliin hurjana loikkana etätyön maailmaan. Etätyöhön siirtyminen sujui monessa organisaatiossa jopa poikkeuksellisen hyvin. Vahva halu joustaa, ponnistella ja selvitä yhdessä eteenpäin auttoivat jaksamaan epävarmuuden ja uuden oppimisen paineessa.
Entä mitäs nyt, miten jatkaa tästä eteenpäin? Kesän jälkeen on siirrytty moninaisiin hybridimalleihin työn tekemisessä: osa on työpaikalla, osa etänä, osa vuorottelee. Koostimme tutkimuksemme pohjalta muutaman tärkeimmän opin, joilla johtaja varmistaa sekä tulokset että hyvinvoinnin myös pimenevänä syksynä.
Nyt jos koskaan on aika panostaa yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentamiseen. Yhteisten kohtaamisten myötä tiimissä säilyy yhteys muihin ihmisiin, ja samalla saa kokemuksen yhteenkuulumisesta johonkin itselle tärkeään kokonaisuuteen. Tämä tunne työyhteisössä on hyvin voimaannuttavaa.
Etätyö kapeutti monessa kohtaa työhorisontin oman työnkuvan kokoiseksi. Naapuritiimin tekemisiin ei juuri törmännyt, kun yhteiset tauot kahvikupin äärellä tai lounaalla puuttuivat. Työpaikoilla onkin hyvä miettiä, miten varmistetaan jokaiselle riittävä kuva siitä, missä mennään koko firman tasolla ja miten voidaan jatkossa mahdollistaa vuoropuhelu yli tiimirajojen.
Keväällä opittujen tapojen avulla etätyö sujuu nyt valtaosassa organisaatioita mainiosti. Tavoitteet saavutettiin ja opittiin, että ”meidänkin työtä voi tehdä etänä”. Keväällä kehitettiin vauhdilla uusia toimintatapoja niin asiakkaiden kontaktointiin kuin sisäiseen yhteydenpitoon.
Käytännön vinkit:
Tiedätkö, miten johdettavasi jaksavat? Sujuuko työ? Kaipaako joku apua? Muistathan kysyä säännöllisesti sen tärkeimmän kysymyksen: ”Mitä kuuluu?” Ethän tyydy vastaukseen: ”Ihan ok.” Panosta siihen, että tunnet tiimiläisesi ja opit huomaamaan, milloin asiat ovat hyvin ja milloin eivät. Ole se henkilö, jolle voi tulla sanomaan, jos kaipaa apua tai vaikkapa vain kuuntelevaa korvaa.
Yhteisillä pelisäännöillä suojaamme jokaisen hyvinvointia myös hybridityössä. Jakakaa tiimiläisten kanssa parhaat hyvinvointivinkkinne ja toteuttakaa niitä yhdessä! Miltä kuulostaisi esimerkiksi kiertävä taukovastaava? Mahdollistakaa tauottaminen vaikkapa ottamalla käyttöön tunnin kestävien palaverien sijaan 45 minuuttia kestävät palaverit, jolloin syntyy 15 minuutin pituinen tauko. Sopikaa yhteinen aika, jolloin ei saa häiritä työkaveria, vaan on intensiivisen keskittymisen aika.
Pidetään huolta toisistamme. Seuraavaan kesälomaan on vielä tovi, joten ei väsytetä itseämme ja tiimiä näin syksyn alkumetreillä.
---
Otathan rohkeasti yhteyttä, mikäli tarvitset apua, vinkkejä tai tukea!