Skip to content
Menu
close-icon-lq

Tapio Aaltonen HelsinkiMission puheenjohtajaksi

Novetoksen perustaja Tapio Aaltonen valittiin HelsinkiMission hallituksen puheenjohtajaksi vuoden 2017 alusta. HelsinkiMissio on arvostettu sosiaalialan järjestö, jonka fokuksessa on kaupunkilaisen yksinäisyyden vähentäminen. Tämän vuoden teemaksi valittiin Myötätunto on valinta.

”Olen toiminut HelsinkiMissiossa yli kymmenen vuoden ajan. Toiminnan kivijalkana on laaja vapaaehtoistyö sekä rohkea tarttuminen ajankohtaisiin ongelmiin, kuten yksinäisten, vanhusten, kriisinuorten ja perheiden tilanteisiin. Minulle tämä työ on mahdollisuus panna hyvä kiertämään”, Aaltonen kuvailee.

Hän seuraa puheenjohtajana kauppaneuvos Hannu Tonteria, jonka kaudella työ on entisestään monipuolistunut. Raha-automaattiyhdistyksen projektirahoitus, Helsingin kaupungin ja muiden yhteisöjen tuki sekä yritysten ja tuhansien yksityisten lahjoitukset mahdollistavat toiminnan jatkumisen.

”Edessämme on aina enemmän haasteita ja mahdollisuuksia kuin mihin rahkeet riittävät. Onneksi on kuukausilahjoittajia, ihmisiä, jotka haluavat osallistua. Ja yrityslahjoittajia, jotka osallistuvat eri tavoin.” Uusi puheenjohtaja näkee, että auttamistoiminta on kasvava trendi yritysmaailmassa. ”Siksi olemme Novetoksessakin valinneet 20-vuotisteemaksemme Passion for Good.”

Palkattuja työntekijöitä HelsinkiMissiossa on noin 80, toiminnanjohtajana Olli Valtonen. Ylin päättävä elin on valtuuskunta, jonka puheenjohtajana toimii OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen.

Tilaa blogimme