Työnilo kasvaa pienilläkin oikeansuuntaisilla teoilla

Marja-Liisa Manka on tullut tunnetuksi siitä, että hän on uskaltanut ottaa esille erään yksinkertaisen ja selkeän sanan kuvaamaan työhyvinvoinnin ydintä. Tuo sana on työnilo. Professori ei puhu tästä teemasta vain teorian pohjalta, vaan hänellä on taustalla pitkä kokemus siitä, miten työhyvinvointia rakennetaan käytännössä. Yrityselämän monet HR- ja koulutusvastuut ovat näyttäneet sekä karun arjen että monet mahdollisuudet muuttaa arjen käytäntöjä. Marja-Liisa Manka haluaa sanoa kaikille kuuleville korville: ”Ihmiset, vaikuttakaa! Teillä on mahdollisuus herättää uutta toivoa työyhteisöissänne!”

– Toivon näköalat ovat tärkeitä siksi, että vaikka moni asia työelämässä onkin mennyt parempaan suuntaan viime vuosina, myös huoleen on aihetta. Manka puhuu passiivisesta pessimismistä ja masennuksesta, jotka tuntuvat olevan vallalla monen ihmisen työnäkemyksessä.

– Erityisesti nuoren polven piirissä on paljon niitä, jotka eivät oikeastaan koskaan ole päässeet kokemaan sitä, mitä tarkoitetaan työnilolla. Monen osana ovat pätkäduunit, tavoitteena on vain selvitä jotenkuten eteenpäin monenlaisen epävarmuuden keskellä. ”Saisi edes kunnolla nukutuksi”, huokasi eräskin juuri työelämään astunut.

Mihin huomiomme kiintyy?

Manka haluaa nostaa esiin realistisen optimismin, johon toivon lisäksi kuuluvat sitkeys ja terve itseluottamus.

– Vanha totuus on se, että mihin me kiinnitämme huomiomme, se lisääntyy. Tässä mielessä työnilon lisääminen on työpaikan jokaisen ihmisen tehtävä. Asioiden muuttaminen paremmalle tolalle on useimmiten kiinni pienistä oikeansuuntaisista teoista.

Haastattelutilanteessa emme oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa sille tosiasialle, että monella työpaikalla on edelleen pulmana se, että ihmiset eivät ymmärrä tervehtiä toisiaan ja noudattaa tavallista kohteliasta peruskäyttäytymistä.

– Kun kerran on totta se, että tunteet tarttuvat, kun siis kasvojen ilmeet ja kehon kieli kertovat niin paljon, niin minkä viestin antaakaan tiedostettu tai tiedostamaton mykkyys. ”Kuluuko sun kurkkus kovinkin paljon hyvän huomenen sanomisesta?” voisi olla aiheellinen kysymys.

Manka korostaa terveen itsetutkistelun, reflektion, merkitystä. Olemme yhtä mieltä siitä, kuinka tärkeää on tajuta, mitä tarkoittaa sanapari ”aikuisuus ja ammatillisuus” ihmisen työotteen ytimessä. Kun ihminen astuu sisään työpaikkansa ovesta, niin kuka ja mitä silloin oikeastaan astuu sisään?

– Työnilosta puhumisella en tarkoita sitä, että koko ajan pitäisi olla päällä joku hurmioitunut tunne. Harmaita, väsyneitä päiviä on ja saa olla. Ongelmia saa olla ja oikeastaan pitääkin olla, koska juuri niiden kautta me opimme ja kasvamme. Ratkaisevaa on se, millaista ”sisäistä puhetta” me pidämme yllä: ”ei tästä tule yhtään mitään” vai ”minä ja me selviämme, löydämme ratkaisut ja pääsemme eteenpäin”.

Sisukas oppija ja muutokseen pyrkijä

– Myönnän, että joskus minua väsyttää puhua asioista, joiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä. Mutta sitten muistan taas minulle tärkeän tavoitteen olla ihmisten ja hyvän työelämän puolella. Ihminen on onneksi kykenevä jatkuvaan oppimiseen ja saamaan aikaan muutoksia. Meidän ei tarvitse jäädä paikallemme. Professori kertoo omasta oppimishaasteestaan. Yhteiskuntatieteilijänä hän ei ole ollut juurikaan perillä tekniikan ja fysiikan perusteista ja käytännön sovelluksista. Se saattoi näkyä joskus arjen tilanteissa, joissa esimerkiksi mekaniikan perustaidot olisivat olleet tarpeen. Nyt itseopiskelun kohteina ovat lukion oppimäärät fysiikassa.

– On ollut kiehtovaa lukea vaikkapa resilienssistä eli aineen lujuussitkeydestä. Sitä sitkeyttä, sisua, meissä suomalaisissa kyllä on, mutta pääseekö se aina näkymään myönteisenä piirteenä töissä? Sisumme voisi näkyä vaikkapa siinä, että emme anna periksi ennen kuin olemme omalla työpaikallamme lisänneet merkittävästi sosiaalisen kanssakäymisen osaamista.