
Toimitusjohtajamme Sibelius-Akatemian luottamustehtävään
Novetoksen toimitusjohtaja Petri Lehtipuu on kutsuttu Sibelius-Akatemian neuvottelukuntaan.
Sibelius-Akatemian tukisäätiön neuvottelukunta on toiminut vuodesta 2003. Neuvottelukunnassa on toiminut toimikausittain noin 25 vaikuttajaa yhteiskunnan eri aloilta. Neuvottelukunnan toimikausi on kolme vuotta. Kaudella 2010-2013 toimikunnan puheenjohtajana toimii pankinjohtaja, VTT Sinikka Salo.
Sibelius-Akatemian neuvottelukunta toimii verkostona, joka tukee ja auttaa Sibelius-Akatemiaa sekä sen johtoa yliopiston kolmannen tehtävän toteuttamisessa (edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta). Viime vuosina neuvottelukunta on käsitellyt muun muassa Musiikkitaloa, ulkopuolisen rahoituksen kysymyksiä, tulevaisuuden näköaloja ja lahjoitusten verovapautta.
Onnittelemme Petriä upeasta luottamustehtävästä!