Johtajuuskutsumukseen vastaaminen

Lehdessä oli haastateltu koulunsa päättäneitä ylioppilaita heidän suunnitelmistaan. Joku oli hyvin varma tulevaisuuden toiveammatista, toinen halusi pitää välivuoden ja miettiä rauhassa, mitä haluaa pyrkiä opiskelemaan, kolmas oli pyrkinyt paikkaan, jonne oli helppo päästä, mutta joka ei vastannut toivetta. Vanhempi lukija miettii, onko kutsumuksella vielä paikka ihmisten valinnoissa, ja syvällisemmin: onko kutsumukseen yksi vai useampia oikeita vastauksia.

Kutsumus-sanaa käytetään melko harvoin, lähinnä joihinkin ammatteihin liittyen. Yksilötasolla kutsumusajattelu ei kuitenkaan ole vierasta, vaikka siitä kenties käytetään mieluummin termiä ”oma juttu” tai ”mun juttuni”. On sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta hyvä, että ihminen löytää oman paikkansa sellaisessa tekemisessä, joka tuntuu luontevalta omiin lahjoihin ja kiinnostukseen nähden, ja jossa on mahdollista menestyä ja ansaita toimeentulonsa.

Perinteiset kutsumusammatit ovat olleet sairaanhoidon, opetuksen, kirkon ja vaikkapa maanpuolustuksen ja tutkimuksen parissa. Näissä ja vastaavissa esimerkeissä on kuitenkin kyse vain opiskelu- ja ammattialasta, ei varsinaisesta tehtävänkuvasta. Monissa keskusteluissa on otettu esiin myös johtamiseen liittyvät tehtävät kutsumuksena: on hyviä ja huonoja esimerkkejä siitä, miten esimiehen oma käsitys tehtävästään ja roolistaan näkyy itselle ja muille. Olennaista on se, kokeeko johtaja erityistä kutsumusta johtajuuteen, vai onko johtajan tehtävä hallinnollinen rooli tai palkkio menestymisestä asiantuntijana.

Kutsumus ilmaisee sanana kutsun vastaanottamisen. Voi ajatella, että jokin sisäinen ääni tai läheisten ihmisten aikaansaama vaikutus nostaa ihmisen mielessä esiin halun toteuttaa ”omaa juttuaan”. Voimakkaimmillaan kutsu on sellainen, että sitä on vaikea vastustaa – päinvastoin, ihminen on valmis uhrautumaan saadakseen tavoitteensa toteutumaan, koska kokee, että jossakin on olemassa valmis tie, jota hänen on kuljettava. 

Kiinnostavinta johtamisen parissa työskenteleville ja johtajuutta pohtiville on nähdä, miten ihminen vastaa käytännössä kutsumukseensa. Viheliäinen tilanne on silloin, kun esimieheltä puuttuu kokonaan johtamisen kutsumus ja todellinen mielenkiinto on muualla kuin alaisten tukemisessa ja kokonaisuuden johtamisessa. Aivan toinen tilanne on sellainen, jossa esimies tietoisesti haluaa oppia uutta ja kehittyä paremmaksi ihmisten johtajaksi.

Ylioppilaalta ei tarvitse vielä löytyä kutsumusta johtajuuteen. Vaikka monet harrastustoiminnan elementit antavat viitteitä siitä, että ihminen on jo nuoresta saakka tottunut johtamaan muita, useimmat kypsyvät johtamiseen vasta työelämässä. Siinä vaiheessa kun tarjotaan tilaisuutta toimia johtajan, on syytä kysyä itseltään, mitä haluan vastata ja onko minulla tässä elämänvaiheessa siihen kutsumusta. Jos vastaus on myönteinen, olennaista on ymmärtää, että kyse on pitkästä ja monivaiheisesta kasvuprosessista, ja siihen suostumiseenkin tarvitaan myönteinen vastaus. 

Teksti: Petri Lehtipuu | Kuva: Juha Reunanen