Kollegani on tosi erilainen - meidän molempien onneksi

Ei kulu montakaan sekuntia uuden ihmisen tavatessa, kun muodostamme jonkinlaisen käsityksen hänestä. Kun yhteisiä mielenkiinnon aiheita ja mielipiteitä on paljon, minun on helppo pitää toisesta ja jatkaa yhteydenpitoa. Jos ajattelu- ja toimintatavat, kieli ja kulttuuri ovat erilaisia, voi tuntua paremmalta pitää etäisyyttä toiseen. Mutta miten toimia työyhteisössä, jossa ei voi itse valita kollegoitaan eikä esimiestään?

Niini Vartian vasta ilmestyneessä kirjassa Kotona kaikkialla kirjoittaja kuvaa kokemuksiaan monesta maanosasta ja kulttuurista. Tavat ja tottumukset poikkeavat huomattavasti eri maissa, ja on tunnistettava, mitkä asiat ovat ”normaaleja” ja mitkä puolestaan tabuja. Mutta kulttuurieroja esiintyy yhtä lailla eri ammattiryhmien kesken: insinöörien on helpompi kommunikoida keskenään kuin juristien tai humanistien kanssa.

Parin vuosikymmenen takaa muistan vientipäällikkökurssin ensimmäiseltä jaksolta, miten kulttuuritutkija Olli Alho kuvasi tilannetta, jossa pariskunta toteaa hankalasta suhteestaan, ettei heillä ole mitään yhteistä. Kuitenkin tarkemmin tutkittaessa käy ilmi, että molemmilla on yhteinen äidinkieli ja uskonto, yhtenäinen koulutuspohja, suuri määrä yhteisiä ystäviä ja harrastuksia sekä pitkä asuminen samalla paikkakunnalla. Mikä siis saa aikaan sen, että yhteisestä kulttuurista ja taustasta huolimatta koemme erilaisuutta? Entä miten pystyn näkemään erilaisuuden voimavarana enkä taakkana?

Teoriassa erilaisuus tai moninaisuus, diversiteetti, on helppo ymmärtää työelämässä. Onhan Adam Smithistä alkaen korostettu työnjaon merkitystä ja sitä, että jokaisen kannattaa erikoistua siihen, minkä parhaiten osaa. Käytännössä tilanne ei ole niin yksinkertainen, koska muuttujia on runsaasti: ikä, sukupuoli, etninen tausta, kieli, uskonto, poliittinen vakaumus, sukupuolinen suuntautuminen, koulutustaso, perhe- tai lapsitilanne, jopa ruokailutottumukset. Esimiehen ja tiimin jäsenen kannalta olennaista on, että päähuomio ei kiinnity näihin erottaviin seikkoihin, vaan työn suoritukseen ja yhteistyön edellytyksiin. Viisas esimies näkee osaamiset toisiaan täydentävinä eikä puutteina ja poikkeamina.

Uskon, että työn sisällön on lähdettävä perustehtävän merkityksen ymmärtämisestä sekä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien odotusten täyttämisestä. Tällöin ei jää niin paljon tilaa tarpeettomalle politikoinnille ja erojen korostamiselle. Haaste esimiehelle on kyetä muodostamaan joukkonsa sellaiseksi, että erilaisille taidoille ja yksilöllisyydelle on paikkansa ja samalla pitää huolta siitä, että yhteisesti sovituista pelisäännöistä pidetään kiinni.

Teksti: Petri Lehtipuu | Kuvat: Juha Reunanen