Novetos - Uusi tapa toimia
Novetos Oy on johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisen edelläkävijä ja vaikuttaja.
Uskomme hyvään, hyvän tekemiseen ja levittämiseen. Tulevaisuuden maailma perustuu oivalluksiin ja ajatteluun. Novetos on vastuullisen johtamisen kehittämisen ja arvotyöskentelyn edelläkävijä.
Asiantuntijuutemme konkretisoituu räätälöidyissä palveluissa.
Uskomme bisnesunelman ja henkilökohtaisen unelman liittoon. Autamme löytämään kriittiset kehittämisen paikat. Suunnittelemme valmennuskokonaisuuden yksilöllisesti hyväksi havaittuja menetelmiä ja konsepteja hyödyntäen. Lähtökohtana on asiakkaan tarve ja tilanne.
Muutamme ideat uutta luovaksi toiminnaksi.
Uskomme luovaan intohimoon. Kokeilemalla ja tutkimalla löydämme jatkuvasti uusia tapoja ja ideoita valmennuksiimme asiakkaan hyödyksi. Novetos uudistaa jatkuvasti mös omia toimintatapojaan.
Valmentajamme ovat sytyttäviä, päämäärätietoisia ja ihmistä ymmärtäviä.
Uskomme monimuotoisuuteen; erilaisuuden kunnioittamiseen ja kuuntelemiseen. Valmentajillamme on laaja ikäjakauma, erilaisia koulutuspohjia ja viitekehyksiä. Eri kehitystarpeisiin löytyy paras osaaminen. Syttyminen tuo energiaa, uskallusta ja luovia ratkaisuja.
Tehtävämme on tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa.
Uskomme taloudelliseen menestykseen. Asiakas saa uusia näkökulmia ja toimintatapoja työyhteisöönsä ja omaan työhönsä. Autamme myös huomaamaan asioita, jotka ovat olleet olemassa, mutta joita ei ole osattu nähdä. Asiakas pääsee nopeasti kiinni ydinkysymyksiin.
Novetos Oy on vuonna 1997 perustettu coaching-, valmennus-, konsultointi- ja tutkimusyritys. Novetos valmentaa organisaatioita johtamaan, kehittämään ja menestymään. Toimimme ihmisiä arvostaen sekä organisaation perustehtävää ja tulosvaatimuksia kunnioittaen. Novetos on valmentajien itsensä omistama yritys.
Novetos Oy:n toimitusjohtajana toimii Petri Lehtipuu.