NEWS 1/2011 – Muutos ja pysyvyys

Muutos, transformaatio vai metamorfoosi
Muutos on liike-elämän sanastossa niin loppuun kulutettu, että siitä ei pitäisi enää puhua. Tilalle haluttaisiin jotain tuoretta, joka kuvaisi paremmin jatkuvaa liikettä.
Henkisesti eläkkeetön
Mika Mäkeläinen on suomalainen sarjayrittäjä, Boardman 2020 verkoston hallituksen puheenjohtaja ja usean kasvuyrityksen hallituksen jäsen. Kaiken ohella hän unelmoi Suomesta, jossa kasvaa yrityksiä.
Uusista toimintatavoista organisaation yleissivistykseksi
Kasvava EFI halusi ulkopuolista apua kasvukäyränsä tueksi. Tästä kehkeytyi kehittämishanke EFISION. Itse hanke päättyi reilu vuosi sitten, mutta uudistuneet toimintatavat elävät kansainvälisesti hajautetun organisaation arjessa.
On vain johtamista – ei muutosjohtamista
Jatkuvien ja yhä laajemmin vaikuttavien muutosten vuoksi ehdotan, että lopetamme ihmisten ärsyttämisen puhumalla muutosjohtamisesta.
Timanttiteemat
Tuovi Haikala tajusi coachingin mahdollisuudet vuonna 2009. Eräänä lauantaiaamuna hänelle valkeni kävelylenkillään, että coachingissa yhdistyy toisaalta liike-elämän aktiivisuus ja dynaamisuus, toisaalta pohdiskeleva syvyys. Sittemmin liikenaisesta tuli coach.
News pdf-muodossa
Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647