Novetos NEWS 1/2010 – Yhteisöjen rakennusaineita

Luovat yhteisöt
Innostuneet ihmiset tapasivat, vaihtoivat ajatuksia, ideoivat ja näkivät mahdollisuuksia. Jotkut olivat saaneet päähänsä koota samalle alueelle tutkijoita, rahoittajia ja It-teknologian propellipäitä. Elettiin 60-lukua. Silicon Valleyn tarina alkoi. Syntyi HP, Intel, Apple, Yahoo!, Google, kymmeniä huippubrändejä. Valtakunnanfilosofi Pekka Himanen kertoo Piilaakson vaiheista kansakunnan tulevaisuutta käsittelevässä kirjassaan Kukoistuksen käsikirjoitus. Millaisissa olosuhteissa ja millaisten ajatusten varassa syntyy uutta?
Toimitusjohtaja Petri Lehtipuu 50 vuotta
Petri Lehtipuun syntymäpäivävastaanotto on Novetoksessa, mikä täten kutsuna esitetään kaikille, jotka haluavat onnitella Petriä: Aika: maanantai 12.4. klo 15-18. Paikka: Novetos Oy, Bulevardi 46, Helsinki. Lämpimästi tervetuloa! vp. eveliina.parikka(at)novetos.fi Ei lahjoja. Mahdolliset muistamiset pyydetään osoittamaan Namibiassa tehtävää kaupunkityötä varten Suomen Lähetysseuran kautta tilille Sampo 800014-182672. Viestiksi ”Petri Lehtipuu 50”.
Metropolia – monialaisuutta yhden katon alla
Metropolia ammattikorkeakoulun toiminta käynnistyi 1.8.2008, osana menossa olevaa korkeakoulujärjestelmän rakenteiden uudistusta. Vaikka impulssi kahden ammattikorkeakoulun, Stadian ja EVTEKin, yhdistymiseen tuli ulkopuolelta, on työhön tartuttu innokkaasti. Yhdistyminen tuo haasteiden lisäksi paljon mahdollisuuksia. – Muutosprosessi on vielä kesken. Operatiivinen runko on valmis ja käytännöt toimivat, mutta yhtenäisen Metropolia-kulttuurin syntyminen on vielä muutaman vuoden päässä, arvioi tilannetta Metropolian viestintäjohtaja Martti Lahti.
Peili – erilaisuus yhteisön voimavaraksi
Olemme keskenämme samanlaisia ja erilaisia. Joidenkin kanssa voi löytyä enemmän yhtäläisyyksiä kuin toisten. Erilaisten toimintatyylien tiedostaminen auttaa parempaan yhteistyöhön ja viestintään. Novetoksessa on Integro Oy:n Peili-käyttäytymisprofiilin käyttöön sertifioituja valmentajia. Peilin avulla saat tietoa siitä, mitä vahvuuksia muut näkevät toiminnassasi ja miten saat ihmisistä parhaat puolet esiin johtaessasi heitä. Käyttäytymistyylin ilmentämä erilaisuus auttaa muiden näkökulmien ymmärtämisessä ja samalla löydetään myös ihmisiä yhdistäviä tekijöitä, arvoja, tavoitteita ja kiinnostuksen kohteita.
Valmentavan esimiehen roolit
Johtamisessa yhdistyvät tekeminen ja oleminen. Jotkut asiat tuntuvat helpoilta, toiset haasteelliselta. Tiedätkö sinä jo omat roolisi? Missä olet vahva? Mitä sinun tulisi vahvistaa, jotta johdettavasi pystyisivät tuomaan esille parhaat puolensa? Miten koko ryhmän potentiaali tulisi käyttöön optimaalisesti? Esimiehen tavoiteroolikartta, Tarkka© tukee valmentavana johtajana kehittymistä.
Kirjauutuus: Valmentava johtajuus (WSOYpro 2010)
Novetoksen valmentajat Marjo-Riitta Ristikangas ja Vesa Ristikangas ovat kirjoittaneet kirjan valmentavasta johtajuudesta. Uutuusteos julkaistaan 24.3.2010. Valmentava johtajuus (WSOYpro) tarjoaa ideoita ja välineitä valmentavan johtamiskulttuurin rakentamiseen. Teoksen kantavana ajatuksena on, että valmentava kulttuuri korostaa yksilösuoritusten sijaan yhteistyötä ja yhdessä menestymistä. Valmentava kulttuuri on organisaation yhteinen menestysvoima, joka myös rakennetaan yhdessä.
Novetoksessa kirjoitetaan tulevaisuuden johtamisesta
Johtamisen trendit. Johtamisessa erityisen tärkeää juuri nyt. Tulevaisuuden johtaminen. Näitä teemoja Novetoksen asiantuntijat pohtivat parhaillaan työstäen ajatuksistaan artikkeleita. Niistä koostetaan Novetoksen ensimmäinen oma artikkelikirja, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Kirja toimii ideapankkina, virikeaineistona sekä valmennusten lukemistona ja tukiaineistona. Tarkempia tietoja julkaisutilaisuudesta kevään mittaan.
Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647