Kehityskeskustelu jää ansaitulle eläkkeelle

Kehityskeskustelu on alkanut saada enenevässä määrin arvostelua. Pitäisikö Kehityskeskustelulle antaa potkut, heivata kokonaan sivuun? Tai pitäisikö vain panna uudelleenkoulutukseen? Pomo kävi kehityskeskustelun Kehityskeskustelun kanssa.

Pomo: Miten sulla on mennyt viime aikoina?

Kehityskeskustelu: Aika nihkeästi. Jos vähän kärjistää, niin kukaan ei tunnu tykkäävän minusta. Pomot hoitaa alta pois, kun minua kuitenkin on pakko käyttää. Alaisillekin olen pakkopullaa, joillekin jopa inhokki. Kerran tai pari vuodessa minut kaivetaan kaapista ja riepotellaan pitkin neukkareita.

P: Ymmärrän. Kun on monta alaista, niin kaikkiin ei voi panostaa yhtä innokkaasti. Pitää hoitaa monia… No, tiedät kyllä. Hommia piisaa. Mutta kyllä sinua on tarvittu. Ilman sinua esimiehet ja alaiset eivät pysähtyisi koskaan juttelemaan kunnolla.

K: Kiitos vaan. Kyllähän tässä on pärjätty. Se auttaa kun muistelee menneitä. Ennen minua sitä paiskittiin vaan töitä. Henkilöstön kehittämiseen ja kuulemiseen ei juuri kiinnitetty huomiota. Eikä oikein kunnon ohjaamiseenkaan. Kun minut keksittiin joskus 40-50 vuotta sitten niin saatiin ainakin yksi foorumi kunnon keskustelulle.

P: Tuota, miten olet tässä vuosien varrella kehittänyt itseäsi?

K: On ollut pakko kehittyä. On ollut opittava myymään itseään. Olen kertonut johtajille, että minusta on hyötyä. HR yleensä on hoksannut tarpeellisuuteni nopeammin. Yhdessä vaiheessa olin lähinnä lomakkeen täyttöä. Esimies kyseli ja puhui. Alainenkin puhui, mutta vähemmän. Monissa paikoissa sitten lomakkeet heivattiin sivurooliin ja alettiin tavoitella jonkinlaista vuorovaikutusta.

P: Sama havainto täällä. Homma meni mekaaniseksi. Niin se yleensä tuppaa käymään. Kun joku asia keksitään, niin siitä tehdään systeemi. Itse idea hukkuu.

K: Olen jo vuosia miettinyt, miten voisin tehdä itseni tarpeettomaksi. Jos väki juttelee työpaikoilla, antaa spontaania palautetta, arvioi, innostuu ja tekee yhdessä niin kaikki toimii niin kuin pitääkin. Vaikka kyllä aina välillä on hyvä olla joku sellainenkin sessio, jossa asioita punnitaan kaikessa rauhassa ja vähän pidemmällä jänteellä. Sellainen kahdenkeskinen. Ehkä se tapahtuisi tarpeen mukaan, jommankumman osapuolen aloitteesta.

P: On tässä oltu noissa kehityskeskusteluissa, sekä alaisena että pomona. Edellisen esimieheni kanssa ei varsinaisesti keskusteltu koskaan, paitsi silloin kun sinä olit paikalla kerran vuodessa. Ei se paljon tekemistä ruokkinut. Nykyinen johtajani on onneksi toista maata. Jutellaan heti, kun on jotain tärkeää mielessä.

K: Mukava kuulla. Olen tässä vähitellen ajatellut jäädä eläkkeelle. Olet tietenkin huomannut, että virallinen eläkeikäni on jo alkanut. Mutta voitte käyttää palveluksiani niin kauan kuin minussa henki pihisee.

P: Kiva kuulla. Näin olen aistinut. Mitä eväitä haluaisit antaa seuraajallesi?

K: Mitäpä minä? Mutta jos oikeasti kiinnostaa, niin antakaa ihmisten tuntea, että heitä arvostetaan. Antakaa heille tilaa hengittää ja toteuttaa itseään. Opettakaa johtajat ja esimiehet oikeasti kohtaamaan ihmisiä. Ja antakaa heille  siihen aikaa.

P: Viisaita vinkkejä. Älä nyt kuitenkaan heti häivy. Ei tässä mitään hautajaisia ruveta järjestämään. Olet tehnyt hienon uran. Toivoisin, että tulisit johtoryhmään kertomaan havaintojasi.

K: Mikäs siinä. Johtoryhmissä en olekaan usein vieraillut. Toivon, että seuraajani lähtisi rohkeasti uusille urille. Itse lähdin liikkeelle siitä, että jokainen oppii ja kehittyy, kun saa siihen mahdollisuuden ja arvostusta. Ja tuntee, että puhalletaan yhteen hiileen, mennään samaan suuntaan. Sitten minut pakotettiin – jos saan sanoa – muottiin. Mutta onneksi uutta on tulossa. Nyt on hieno aika jäädä eläkkeelle ja samalla auttaa seuraajiani.

Tapio Aaltonen

Novetos Oy 17.08.2015