Skip to content

Entä jos pomosi on kusipää

Pyydän heti kättelyssä anteeksi alatyylistä ilmaisuani, mutta aion silti käyttää sitä. Kusipää on osuva ilmaisu tietyille tyypeille, enkä keksi toista, joka olisi läheskään yhtä kuvaava. Otan vastaan ehdotuksia.

Kaikki kusipäiksi leimatut eivät ole kusipäitä. Joskus vain emme ymmärrä toisiamme, olemme erilaisia, muuten epämiellyttäviä tai meillä on kummallisia mielipiteitä. Se kaikki sallittakoon.

Kusipäisyys on kielteisen käytöksen äärimmäisiä muotoja, joka ei välttämättä ole kriminalisoitavissa ja jolle ei löydy yksiselitteistä diagnoosia lääkärintarkastuksessa. Heitämme keskusteluun sellaisia käsitteitä kuin narsisti, psykopaatti, sosiopaatti tai luonnehäiriöinen. Sana kusipää on yleisnimitys monenlaiselle häiriökäyttäytymiselle. Arjen elämässä lopulta ratkaisevaa ei ole nimi eikä se, millainen kompleksi tai äitisuhteen vamma kyseisellä henkilöllä on.

Tiedämme tyypin. Olen tavannut heitä monta, mutta välttynyt joutumasta sellaisen alaiseksi. Olen vuosien varrella kuullut heidän uhriensa traagisia tarinoita.

Hän kyttää, puuttuu epäolennaisiin pikkuasioihin, mollaa ivallisesti, nujertaa epäsuosioonsa joutuneen alaisen itsetunnon, käyttää kyynärpäätaktiikkaa, kiusaa, on hurmaava keskustelukumppani niiden seurassa, joiden suosiota hän tarvitsee. Hän manipuloi, vääristää totuutta, puhuu selän takana pahaa, torppaa kaiken kritiikin, on aina oikeassa, ei koskaan tee virheitä, syy on aina muissa. Työuransa varrella hän jättää taakseen loppuun palaneita ihmisraunioita. Joskus hän saa potkut, mutta pullahtaa taas esille toisessa organisaatiossa.

Itseäni en pidä kusipäänä, mutta kukapa itseään pitää.

Vuosia sitten yritin terapoida yhteisöä, jota tällainen tyyppi oli terrorisoinut pitkään. Hän oli ylin johtaja, jota kukaan ei uskaltanut vastustaa. Hallituksensa kanssa hänellä oli hyvät välit, mikä kuuluu kuvaan. Väki vaihtui tiheään, sairauspoissaolot lisääntyivät, ja niissä harvoissa ilmapiirimittauksissa luottamus johtoa kohtaan oli pohjamudissa. Johtaja tulkitsi henkilöstönsä ymmärtämättömäksi ja muutosvastarintaiseksi. Lopulta hallituksen silmät avautuivat ja johtaja sai lähteä.

Mitä pitäisi tehdä, jos pomosi on totaalinen kusipää? Tässä kaksi neuvoa tilanteeseen, jossa normaalit keskustelut ja työsuojelukuviot on käyty ja tilanne entisestään pahentunut:

  1. Ota asia vielä kerran puheeksi kollegoittesi kanssa (tiedän, olette puhuneet siitä joka päivä). Kirjoittakaa teksti, jossa tilanne kuvataan seikkaperäisesti ja konkreettisesti. Hankkikaa siihen niin monta allekirjoittajaa kuin mahdollista. Sopikaa, että tosi paikan tullen kukaan ei lipeä rintamasta eikä puuhahenkilöä jätetä yksin. Lähettäkää kirjelmä työsuojeluviranomaiselle (AVI). Toimittakaa se myös organisaatiotanne valvovalle ylimmälle taholle, yleensä hallitukselle.
  2. Mikäli huomaat joutuneesi kusipään silmätikuksi, eikä tilanne näytä muuttuvan, niin pyri pakenemaan niin nopeasti kuin mahdollista. Siinä vaiheessa olet todennäköisesti jo niin murtunut, että työterveyslääkäri määrää sinut sairauslomalle. Kun voimasi sallivat, ala etsiä uutta työpaikkaa. Tällaisissa tilanteissa vastakkain ovat terveytesi ja taloutesi. Mieti, kumman valitset.

Nämä ovat työelämän vaikeimpia tilanteita. Niiden vaikutusta kansanterveyteen on vaikea mitata tarkasti. Jos kelvottoman johtamisen välttämiseen löytyy ratkaisu, niin kymmenien tai jopa satojen miljoonien potti säästyy sairauksien hoitokuluista.

Ylimmät johtajat, hallitukset ja valvovat tahot, olkaa valppaina. Ulkopuolista apua kannattaa etsiä mieluiten jo ensimmäisten signaalien jälkeen, vaikka Novetoksesta. Kun tilanne paisuu äärimmäisen pahaksi ja vakiintuu pysyväksi olotilaksi, kaikki apu alkaa olla myöhäistä.

Hyvä johtaminen on aina eettistä johtamista. Siihen löydät vinkkejä oppaastamme Opas eettiseen johtamiseen.

Tilaa blogimme