Aina jää jälki – mutta millainen?

Elämästä, elämisestä ja tekemisestä jää jälki. Mittaamme hiilijalanjälkeämme ja vesijalanjälkeämme tai pyrimme jälkinemme historian kirjoihin, vaikkapa kiipeämällä maailman korkeimmille vuorille tai osallistumalla tositeevee-ohjelmiin. 

Digitaalinen verkostojen maailma innoittaa meitä tallentamaan ja jakamaan kaikesta kaiken. Dokumentoimme tai emme, jälkiemme laatu on eri näkökulmista kanssaihmisten ja jälkipolvien arvioitavina.

Johtajien pohtiessa aikaansaannoksiaan jotkut keskittyvät taloudellisten vaikutusten piiriin, kun taas toisille sosiaalinen jälki on tärkeämpi. Kokonaisuutta ei pidä katsoa vain yhden mittarin näkökulmasta, vaikka esimerkiksi hiilijalanjäljen laskeminen on tärkeää. Presidentti Martti Ahtisaaren hiilijalanjälki on suuri, mutta onnistuessaan edistämään yhdenkin sodan loppumista hänen sosiaalinen jalanjälkensä on kunnioitettava.

Johtamisen jalanjälki®

Johtajat vaikuttavat päätöksillään laajasti alaisiin ja myös heidän jalanjälkiinsä. Pitäisikö saada aikaan myönteinen jalanjälki, riittääkö neutraali tai kenties vain mahdollisimman vähän negatiivinen? 

Aina mittarit eivät ole tasapainossa. Millaisen sosiaalisen jalanjäljen jättää johtaja, jonka alaisten vaihtuvuus on suuri, poissaolot korkeita ja burn out -tapaukset arkipäivää? Voiko sen kompensoida hyvillä talousluvuilla? Miten pohtii omaa ekologista jalanjälkeään johtaja, jonka johtama kansainvälinen öljy-yhtiö päästi öljyt mereen? Voiko sen kompensoida pitämällä jonkin muun jäljen mahdollisimman positiivisena? Kenties joku miettii vaikutustaan työllistäjänä ja perheiden hyvinvoinnin tuottajana. Toivottavasti hän arvostaa työtään myös sitä kautta. 

Taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen – siinäkö kaikki

Yritysten yhteiskuntavastuun kolme tuttua näkökulmaa ovat taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen. Johtamisen jalanjälkeä on pohdittava muiltakin suunnilta. Täydentäviä näkökulmia ovat asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden arvostus, henkilöstön turvallisuus ja organisaation jatkuvuus. Mihin mittaamisen mielenkiinto kohdistuu tulevaisuudessa? Voiko joku toinen  astua jälkiini, vai onko organisaatiota mahdoton johtaa jäljiltäni? 

Jalanjälkiajattelu on tärkeää mutta sen ei tarvitse olla syyllistävää. Negatiivisia jälkiä voi systemaattisesti pienentää, mutta yhtä tärkeää on miettiä missä asioissa voimme jättää positiivisen jäljen.  

 


Tule mukaan!

Johtamisen jalanjälki on ajattelumalli ja rekisteröity tavaramerkki. PricewaterhouseCoopersin asiantuntija Elina Mäkinen,  Novetos Oy ja Apprix Oy kehittävät johtamis- ja esimiestyötä tukevaa kokonaisuutta Johtamisen jalanjäljen pohjalta.

Etsimme Johtamisen jalanjäljestä kiinnostuneita johtajia ja asiantuntijoita haastateltaviksi ja/tai osallistumaan muutamaan innopajaan välitöineen. Lähetä yhteystietosi elina.makinen@fi.pwc.com tai petri.lehtipuu@novetos.fi.  Innopajojen lisäksi pääset hyödyntämään Johtamisen jalanjälki -kysymyspatteriston tuloksia omassa työssäsi.

Lue lisää ja ilmoittaudu »


Teksti: Elina Mäkinen ja Petri Lehtipuu

Elina Mäkinen on tuloksellisuudesta, kokonaisvaltaisesta toiminnan kehittämisestä ja hyvän johtamisen edellytyksistä innostunut asiantuntija. Hän työskentelee PricewaterhouseCoopers Oy:n Omistajayrittäjäpalveluissa. Elina on ollut suunnittelemassa, fasilitoimassa ja toteuttamassa yksilö- ja organisaatiotason kehittämishankkeita ja arviointimalleja yli sadassa organisaatiossa.

Petri Lehtipuu toimii Novetos Oy:ssä toimitusjohtajana.

Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647