Esittelemme Novetoksen asiantuntijoiden TIMANTTITEEMAT

Jari Ojasti: valmentaja, työnohjaaja, työyhteisöjen kehittäjä

Timanttiteemat: Läsnäolo, itsen johtaminen, työn ilo, työhyvinvointi, voimavarat, positiivinen asenne. 

Jari Ojasti aloitti kesällä 2009 rekrytointikeskustelut Novetoksen Petri Lehtipuun kanssa. Tai oikeammin tapaamisia voisi luonnehtia sparrailutuokioiksi.

– Olin 12 vuotta Nokiassa eri tehtävissä kun aloin kaivata muutosta. Aiemmin Nokiasta Novetokseen siirtynyt Markus Pessi kannusti ottamaan yhteyttä Petriin. Useammassa sparrailutuokiossa mietin Petrin kanssa omia tavoitteitani ja toiveitani. 

Halu auttaa teki insinööristä valmentajan

– Olen koulutukseltani insinööri. Aluksi koulutin Nokiassa paljon. Innostuin oppimisesta ja suoritin opettajan pedagogiset opinnot. Motivaattorinani on ollut halu auttaa ihmisiä kehittymään ja menestymään. Erään Nokian kehittämishankkeen tiimoilla tutustuin ulkopuolisena asiantuntijana toimineeseen työnohjaajaan. Tuolloin syttyi kiinnostus ryhmädynamiikkaan, dialogiin, johtajuuteen ja läsnäoloon. Pari vuotta myöhemmin aloitin itsekin työnohjaajakoulutuksessa.  

Onni matkassa

– Meillä oli yhtenä aamuna projektikokouksen havainnointikerta yhdessä työnohjaajan kanssa. Erinäisten sattumien summana minulla oli aamupäivällä  silloin puolitoistavuotias poikani Onni mukana tilanteessa. Lapsi vaikutti projektikokouksen ilmapiiriin heti: osallistujat hymyilivät, tunnelma oli lämmin, läppärit ja kännykät laitettiin sivuun. Poikani jaksoi istua isän polvella puolisen tuntia hiljaa ja kuunteli puhujia herkeämättä. Tajusin, että lapsi oli palaverissa ylivoimaisesti läsnäolevin henkilö. Lähdin projektikokouksesta kesken pois, kun poikani alkoi muuttua rauhattomaksi. Myöhemmin työparini kertoi, että ilmapiiri palaverissa oli ollut upea – oli syntynyt aitoa kohtaamista, kaavamaiset raportointiesitykset oli haudattu ja projektin todellisista ongelmista oli keskusteltu avoimesti ja rakentavasti. Monet osallistujat muistavat tuon nimenomaisen palaverin edelleenkin.

– Aikuiset ovat useimmiten kadottaneet läsnäolon taitonsa. Ajatukset harhailevat menneessä ja tulevassa, nykyhetkeen ei osata keskittyä ja pysähtyä. Pysähtyminen voi olla myös kivuliasta ja siksi vaikeaa, sillä jatkuvasti tulevaisuuden asioissa laukkaava mieli myös suojaa nykyhetken kohtaamiselta. Tämä on laiminlyöntiä omaa itseä kohtaan, itsen johtaminen kärsii eikä kehoa osata kuunnella. Tietoinen läsnäolo on myös vastuun ottamista itsestä.

Läsnäolo voi häkellyttää

Arjen kiirekulttuuri on haasteellinen paikka kohdata aidosti. Läsnäoloa voi onneksi harjoitella. Aluksi ympäristön on hyvä olla rauhallinen ja hiljainen. Harjoittelun myötä läsnäolon taito tulee pikkuhiljaa arkeenkin. Olemme kuitenkin monesti niin tottuneita läsnäolemattomuuteen, että aito kohtaaminen voi tuntua oudolta.

– Muistan erään huippujohtajan Nokiasta, jolla oli hieno taito olla läsnä. Sain häneltä varttitunnin tapaamisajan kertoa hankkeestani ja kuullakseni hänen linjauksensa. Aluksi aika tuntui riittämättömältä ja kohtaaminen oli pelottavakin – hän oli sen viisitoistaminuuttisen niin intensiivisesti läsnä ja katsoi koko ajan silmiin. Se oli aluksi vierasta, mutta tunsin tulleeni kuunnelluksi, ja vastauskin tuli varatussa ajassa. Ei haahuiltu mennessä tai tulevassa, vaan olimme tässä ja nyt.

Joutenolon taito

– Työelämässä pitäisi olla hyväksyttävää rauhoittua aika ajoin päivän mittaan. On älytöntä, että kiireisyytensä vakuuttelusta on tullut odotusarvo ja mantra jota hoetaan. Tehokkuus on työelämässä hyve, samalla tavalla kuin paljon rummutetut avoin ja keskusteleva kulttuuri sekä selkeät pelisäännöt. Jatkuva kiire ja hässäkkä ovat kuitenkin usein kaukana tehokkuudesta. Itse lisäisin tehokkaan ja innovatiivisen työyhteisön ominaisuudeksi joutenolon. Läsnäoloa, aitoja kohtaamisia ja suuria innovaatioita on vaikea saavuttaa, jos on jatkuvasti kiire. 

– Metsänhoitoharrastukseni on opettanut paljon pysähtymisestä. Metsä rauhoittaa ja siellä on helppo tiedostaa nykyhetki. Tietoisen läsnäolon oivallus auttaa pysähtymään ja kohtaamaan myös arjen työelämässä.  

Teksti: Hanna Wasara ja Jari Ojasti| Kuva: Jarin kotialbumi