Esittelemme Novetoksen asiantuntijoiden TIMANTTITEEMAT
Kristiina Aaltonen: valmentaja, coach, työyhteisökehittäjä
Timanttiteemat: Ihmisten johtaminen, työntekijätaidot, yksilötason ymmärrys ja ihmisen oma vastuu itsestään, räätälöidyt coaching-prosessit, juokseminen, jooga, uinti ja murrosikäisten tytärten coachaus
Taustalla oli pieni muutoksen kipinä ja oma kehittymishalu, kun 20 vuotta IT-alalla työskennellyt Kristiina Aaltonen aloitti Executive MBA -opinnot vuonna 2006. Kipinä alkoi ottaa isompaa liekkiä, kun yrittäjätaustainen nainen oli palvellut pari vuotta toista työnantajaa. Päivät muistuttivat oravanpyörää. Oravanpyörä oivallutti. Kristiina alkoi pohtia ihmisten motivaatiota, innostumista ja onnistumista. Hyppy tuntemattomaan tapahtui vuoden 2008 elokuussa, kun Kristiina irtisanoutui työstään. e-MBA-lopputyön ohjaaja usutti Kristiinaa ottamaan yhteyttä Novetokseen. Nyt Kristiina valmentaa ja coachaa ammatikseen muita oivaltamaan.
Merkitys ja tarkoitus
- Omassa, 30 hengen firmassa oli innostunutta, motivoitunutta ja sitoutunutta porukkaa. Isossa organisaatiossa taas oli paljon ihmisiä, jotka vaan olivat ja menivät, eivätkä he olleet sitoutuneita. Kiinnostuin tästä. Kun puhuin ajan trendeistä erään konsultin kanssa, hän mainitsi alaistaidot. Siinä oli nimi asialleni. Miksi osa on niin innostunutta ja sitoutunutta, ja miksi jotkut ”vaan tulevat töihin”? Selvitin tätä problematiikkaa päätoimisesti puoli vuotta ja tein e-MBA-tutkintoni lopputyön ”Hyvät alaistaidot kilpailuetuna IT-alalla”. Nykyisin käytän termiä työntekijätaidot.
- Merkityksensä ja tarkoituksensa työyhteisössä oivaltavat ovat motivoituneita, sitoutuneita ja haluavat kehittyä. Jos ei tiedä omaa osaansa isossa kokonaisuudessa, pitää ottaa siitä selvää. Merkityksen ja tarkoituksen oivaltaneet pystyvät todella vaikuttamaan työnkuvaansa. Jos tykkää asentaa sähköpostipalvelimia, voi itse kysyä asiakkaan luona, että olisiko kiinnostusta uuteen versioon. Näin saa niitä kivoja hommia, koska itse tekee asian eteen jotain. Vaikutusmahdollisuudet omaan työnkuvaan ovat yllättävän suuret.
Vastuu itsestä osana porukkaa
- Asenne ratkaisee. Eräs asiantuntija kertoi, että jos töissä rupeaa ottamaan päähän, niin hän lähtee kotiin etätöihin eikä jää työpaikalle myrkyttämään ympäristöä. Onnellisuutta ja menestymistä työssä ja elämässä tukee vastuun ottaminen omista sanoista, teoista, valinnoista, kehittymisestä ja motivoitumisesta. Jokainen voi itse valita, myrkyttääkö ilmapiiriä vai päättääkö sen sijaan kehittää sitä positiiviseen suuntaan.
- Haluaisin myös muistuttaa, että jokainen on hyvä jossakin. Jokaisella on joku erityispiirre, jota ei saa tukahduttaa organisaatioon, vaan esimerkiksi coachingin avulla löytää tämä jokaisen oma helmi ja muuttaa se organisaation yhteiseksi käyttövoimaksi. Hyvä esimiestyö ja toimivat kehityskeskustelut ovat oikeasti tärkeitä.
Onnellisiksi sekä elämässä että työssä
- Luin kesällä Coco Chanelin elämäkerran. Siinä kiinnosti naiseuden ja yrittäjyyden yhdistelmä. Tällaisen ikonin elämä tuntuu tarunhohtoisen onnekkaalta ja menestyneeltä, mutta todellisuus on ollut raadollista. Coco sanoi 80-vuotispäivillään, että oli muistaakseen kerran ollut onnellinen siinä 17-18 vuoden iässä. Hän oli vaan tehnyt hirveästi töitä, ihmissuhteet ja muut evät olleet kovin onnellisia. Hänhän oli orpo, suoritti sitä omaa selviytymistarinaansa koko elämänsä tekemällä hirveästi töitä. Oli avartavaa tajuta se. On hyvä lukea tämmöisiä tarinoita ja oppia niistä. Tällä vuosisadalla voisimme jo osata olla sekä onnellisia yleisesti että tehdä töitä ja menestyä työntekijöinä.
Kirppikselle piikkimattojen kera
Kristiina kauppaisi Hietsun kirpparilla kumisia piikkimattoja. ”Se on hyvä tapa työpäivän päätteeksi. Esimerkiksi omassa matossani on 8.800 kumista piikkiä, jotka stimuloivat akupisteitä. 20 minuuttia piikkimattoa päivässä. Saat omaa aikaa ja rentoutusta. Samalla voit kerrata mielessäsi, mitä hyvää olet tänäänkin saanut aikaiseksi, ja mitä aiot tehdä huomenna, jotta itselläsi ja työkavereillasi on paremmin.”, Kristiina vinkkaa.
Teksti: Kristiina Aaltonen ja Hanna Wasara | Kuvat: Juha Reunanen ja Kristiinan kotialbumi.
