Työn ilo vaatii taitoa ja asennetta
Maailman suurinta tuhlausta on juuri se ero, mitä me olemme ja mitä me voisimmekaan olla.
-Ben Herbster
Valmentajana ja coachina keskustelen päivittäin siitä, mitä menestys, motivaatio ja sitoutuminen vaativat. Miten työssä viihdytään? Miten ihminen voi itse vaikuttaa päivittäisessä elämässä menestymiseensä? Miten jokainen löytää omat vahvuusalueensa?
Erityisesti haasteellisina aikoina keskitymme vahvasti omaan perustehtävään. Voimme myös löytää uusia kykyjä ja syventää luottamusta. Ajankäyttö punnitaan tarkemmin, asioita tehdään tarkemmin priorisoiden ja luodaan syvempiä suhteita. Vaikka emme aina voi valita, mitä meille tapahtuu, voimme aina valita tavan, miten itse suhtaudumme asioihin. Kokemukseni mukaan etsimme liian usein voimavaroja tai syitä motivaation sammumiseen itsemme ulkopuolelta.
Työntekijätaitoja myös esimiehille ja johtajille
Työntekijätaidot ovat taitoja ja ominaisuuksia, joita jokainen, myös esimiehet ja johtajat, tarvitsevat menestyäkseen omassa työssään ja työyhteisössään. Menestyvät työntekijät hahmottavat roolinsa työyhteisössä ja myös tiedostavat muiden roolit osana kokonaisuutta.
Esimiehen työtä on pitää organisaation perustehtävä kirkkaana ja tukea alaisiaan arjessa. Jokaisella on oikeus osaavaan johtamiseen. Taitava työntekijä osaa ottaa hyvän johtamisen vastaan ja on ymmärtänyt, miten juuri hänen osuutensa vaikuttaa suurempaan kokonaisuuteen.

Ammattitaitoa ja oman osaamisen kehittämistä
Yhteiskunnan rakennemuutoksen myötä syntyy uusia ammatteja ja toiset ammatit vanhenevat. Lähes puolta nykyisistä tehtävistä tai työnimikkeistä ei ollut olemassa 10 - 15 vuotta sitten. Ammatin nimike saattaa säilyä samana, mutta työn sisältö, välineet ja tapa tehdä muuttuvat.
On tärkeää kokea osaavansa ja onnistuvansa. Lähtökohtaisesti jokainen haluaa tehdä työnsä hyvin. Varmistaakseen työnsä jatkuvuuden ja menestyksen, työntekijän kannattaa panostaa osaamisensa kehittämiseen; on juostava jotta pysyy edes paikallaan. Joka oppii nopeimmin, voittaa sen joka tietää eniten.
Lähtökohtana on oma asenne ja tietoisuus ympäristön jatkuvista uusista muutoksista ja mahdollisuuksista. Olenko itse halukas pysymään aktiivisesti ”oppimisen moodissa” ja valmis siihen, että omasta osaamisesta kannattaa pitää huolta oma-aloitteisesti?
Energisoidu työstä – ja elämästä
Ruoki menestystäsi rohkeudella, halulla ja innostuksella. Tee niitä asioita, joista saat energiaa. Työ voi olla rikastava ja energisoiva voimanlähde - tai sitten se voi olla suoranainen helvetti, joka vie kaiken energian ja elämänvoiman. Jokaiselle on järkevämpää tavoitella hyvää elämää kuin ympärivuorokautista työelämää. Syttyminen vaatii optimistista ja luovaa ajattelua, jota kukaan ei voi tehdä toisen puolesta.
Teksti: Kristiina Aaltonen | Kuvat: Jakke Nikkarinen ja Katja Turunen
