Taidehallin suurprojektit - talon ja työyhteisön perusparannus
Taidehallin remonttityömaa on yhdistelmä avolouhosta ja purkutaloa. Pian 80 vuotta Taidehallia palvellutta taloa Helsingin Nervanderinkadulla laajennetaan ja korjataan vuoden päivät. Valtavaa kraatteria huteralta työmaasillalta kurkkiessa on vaikea hahmottaa uusia näyttelyhuoneita tai ravintolasalia upeine kattofreskoineen, mutta Taidehallin henkilökunta uskoo uljaaseen lopputulokseen.
Entistä ehompaan Taidehalliin tähdätään remontin lisäksi pitkäjänteisellä työyhteisön kehittämisprojektilla.
Haasteita paljon, voimia vähän
– Oikeastaan koko prosessi lähti liikkeelle uupumisesta, kertoo Taidehallin johtaja Maija Koskinen. Meillä oli jatkuvasti liian kiire, koko henkilökunta oli stressaantunut. Olimme jo pohtineet tilannetta, tehneet SWOT-analyysin ja tunnistaneet ongelmakohtia toiminnassa. Näyttelyrytmi oli liian nopea, tehtäväkenttä oli kasvanut valtavasti, talous oli tiukalla – myös henkilöstö vaihtui tiuhaan.
Tuomas Laatikaisesta tuli Taidehallin näyttelymestari vuoden 2006 alussa. – Aika pian alkuinnostuksen jälkeen huomasin, että homma ei toimi, Laatikainen kertaa. – Kiire ei ollut hetkittäistä vaan muodostui kierteeksi: joka näyttelyn kohdalla oli pystyttävä uuteen ihmeeseen. Itsensä lisäksi piti esimiehenä psyykata ripustajat ihmemies-mielentilaan. Tuleva remonttikin oli tiedossa ja pitkä odotteluvaihe rassasi.
Remontissa ei pyritä vain peruskorjaamaan ja laajentamaan tiloja: uusitut tilat tulevat täyttämään kansainväliset museostandardit. Taidehallissa on aina ollut esillä eturivin taidetta, eikä tasosta haluttu taantua. – Tasokkaita näyttelyitä varten tarvitaan maailmanluokan teoksia, joita ei saa lainaan jollei näyttelytila ole asianmukaisessa kunnossa.
Peruskorjauksen alettua viime keväänä suuri osa taidehallin henkilökunnasta on ollut lomautettuna. Lomautukset kiristivät tunnelmaa entisestään ja sitoutuminen tulevaisuuden Taidehalliin tuntui vaikealta.
Tykesistä tukea
Taidehallin tiedottaja Sanna Kangasluoma tiesi mutkan kautta Novetoksen Raisa Lindroosin, jonka kanssa lähdettiin miettimään ratkaisua. Koska oli selvää, että omat resurssit eivät kokonaisvaltaiseen työyhteisön kehittämisprojektiin riittäisi, haettiin rahoitusta Työelämän kehittämisohjelma Tykesistä. Päätös saatiin lokakuussa 2007 ja projekti käynnistyi saman tien. Henkilöstön tykesporukkaan kuuluvat ripustajien ja oppaiden edustajat, lisäksi valmennussessioita on johtoryhmällä, työvaliokunnalla ja hallituksella.
Raisa Lindroos ehdotti ei-perinteistä lähestymistapaa: luovien menetelmien käyttöä ja kokemuksellista oppimista mm. sosiodraaman keinoin. Mukaan valmentajiksi lähtivät Erika Heiskanen ja Christina Forssell Novetoksesta sekä yhteistyökumppani Marjo Vuorikivi.
Draaman kautta tulevaisuuskuva kirkkaaksi
– Olemme ennakkoluulotonta porukkaa, arvioi Maija Koskinen. – Tietämättä tarkkaan mitä odottaa, heittäydyimme harjoituksiin. Olemme esimerkiksi tehneet fiktiivisen elokuvan, joka opetti paljon työyhteisön eri rooleista ja keskinäisistä suhteistamme. Vaikeiden asioiden työstäminen draamatyökalun kautta on synnyttänyt uudenlaisen luottamuksen.
Tuomas Laatikaisen mielipide tykes-projektista oli aluksi tiukka: – Suoraan sanottuna keljutti. Oli tulossa pitkä lomautus – tuntui ajanhukalta, epäreilultakin, lähteä käsittelemään todellisia ongelmia leikkimielisten harjoitusten kautta.
– Kerronnallinen lähestymistapa tarkoittaa rutiineista poistumista: silloin vapaa ajattelu mahdollistuu ja tulee tilaa innovaatiolle, kuvaa Raisa Lindroos. – Valmentajan rooli on ryhmän asioiden vastuunkannon seuranta. Pyritään löytämään asiat, joita organisaation täytyy tutkia. Tapaamisissa yhdistetään teematietoiskuja, pienryhmä- ja yksilötyöskentelyä.
Sosiodraamaa on eettistä tehdä koulutettujen valmentajien avulla, tähdentää Lindroos.
– Tässä ei tarvitse osata piirtää, näytellä tai kirjoittaa. Tarvitaan vain halua asettua toisen ihmisen nahkoihin. Taidehalli on ryhmänä hyödyntänyt luovien menetelmien mahdollisuudet hienosti. Tiivis porukka on pitänyt prosessin intensiivisenä, vaikka aikajänne on pitkä.
– Muutaman tapaamisen jälkeen huomasin, että muutosta on tapahtunut, Tuomas Laatikainen myöntää. – Omat varaukset ja uhkakuvat ovat pikkuhiljaa hälvenneet eikä Taidehallin tulevaisuus enää näytä suurelta montulta, kuten sen piirsimme alun harjoituksessa. Nyt on jo kiva ajatella, että työt jatkuvat ensi kesänä.
Maija Koskinen tarkentaa: – Konkreettisiakin asioita on oltava, ei pelkkiä ajatuksia. Olemme päättäneet pidentää näyttelyaikoja, suunnitelleet strategisesti mitä ylipäätään tehdään. Totta kai tulevaisuudessakin on töitä paljon, mutta pyrimme hallitumpaan tekemiseen.
– Henkilöstölle tärkeä konkreettinen asia on ollut rajata kunkin toimenkuva ja vastuut selkeämmin, mainitsee Laatikainen.
Kovasti kiinni pehmeistä arvoista
Kun uusi Taidehalli avataan elokuussa 2009, tavoitteet ovat kovat: uusia kävijöitä, laadukkaat näyttelyt ja asiakaspalvelu, vahva talous, kansainvälistyminen. – Rönsyjä karsimalla löytyy ydintekeminen, sanoo Maija Koskinen. – Haluamme toisaalta tehdä yhä enemmän itse: työ on mielekästä vain sitä kautta. Porukka on pysynyt kasassa, olemme luoneet Taidehallille positiivisen tulevaisuudenkuvan. Päämäärä on kirkas ja motivaatio tehdä sen eteen töitä korkealla.
– Projekti on lisännyt ymmärrystä: on tärkeää välillä kysyä kaverilta mitä kuuluu, Tuomas Laatikainen huomauttaa. – Tykes on ollut meille turbokahvitunti. Tavoitteena on jatkossa pitää kovasti kiinni pehmeistä arvoista.
Katja Multanen
Kuvat: Pasi Mälkiä