Itsensä johtamisella menestykseen
Suomen Olympiakomitean opintokoordinaattori, FM Tuuli Merikoski-Silius näkee työelämän ja huippu-urheilun välillä paljon yhtäläisyyksiä ja samalla mahdollisuuksia keskinäiseen oppimiseen. Itsensä johtaminen on yksi alue, joka vaatii sekä huippu-urheilijoilta että työntekijöiltä tietoista paneutumista.
Menestymisen ja jaksamisen kultainen kädenlyönti edellyttää tavoitteellista sinnikkyyttä, mutta myös itsetuntemusta ja näkökentän avartamista omaa urheilu- tai työsarkaa laajemmaksi. Merikoski-Silius puhuu omasta kokemuksesta: hän on itse menestynyt huippu-urheilija, jonka 800 metrin aika vuodelta 1991 on edelleen voimassa oleva Suomen ennätys.
Millä mielellä seurasit olympialaisia ja niiden antia?
– Hyvällä mielellä! Katsoin kisat kotikatsomosta, mutta pidin tiiviisti yhteyttä kollegoihini Pekingissä. Kannustava joukkuehenki varmasti osaltaan siivitti urheilijoita hyviin suorituksiin. Uskon, että avoin ilmapiiri auttoi myös epäonnistuneita urheilijoita käsittelemään pettymystään.
Mitä olympialaisissa pärjääminen edellyttää tämän päivän urheilijalta?
– Ennen kaikkea kovaa työtä! Tämä usein unohtuu huippu-urheiluglamourin keskellä. Lahjakkuus on kaiken pohjalla, mutta menestykseen vaaditaan sitoutumista ja kurinalaisuutta. Lisäksi pitää olla intohimoa, ripaus hulluutta! Huippu-urheilu on ”vakavaa”: on tehtävä töitä antaumuksella, mutta tietty letkeys säilyttäen.
– Urheilijalla on oltava hyvä itsetuntemus sekä vahva usko itseensä ja omaan tekemiseensä. Silloin uskaltaa tehdä rohkeita mutta punnittuja ratkaisuja, jotka vievät kohti tavoitteita ja menestystä. Urheilija tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä, eri alojen asiantuntijoita – silti urheilijan täytyy itse pitää langat käsissään. Urheilija on oman ”urheiluyrityksensä” toimitusjohtaja, jolla on vastuu yrityksen menestyksestä.
Olympiakomiteassa edistät urheilijoiden elämänuraohjausta. Mikä auttaa huippu-urheilijaa johtamaan itseään – näkemään oman potentiaalinsa ja kehittymään, hyvinvointiaan unohtamatta?
– Pitää uskaltaa järjestää elämänsä urheilun ehdoilla, mutta elämän muista tärkeistä asioista täytyy silti pitää huolta. Itse olen mieltynyt oman suosikkiurheilijani, kestävyysjuoksija Paula Radcliffen filosofiaan: Kun pitää huolta elämän ”särkyvistä” palloista, joita Paulalle ovat perhe, ystävät, terveys, opiskelu ja itsekunnioitus, voi urheilupalloa heittää ilmaan vähän riskillä ja se säilyy ehjänä ja pomppaa aina takaisin (Paula Radcliffe: My Story so far, 2004).
Miten olet hyödyntänyt omia huippu-urheilijan kokemuksiasi työelämässä?
– Työssäni minulla on mahdollisuus suoraan hyödyntää kokemuksiani urheilun ja opiskelun yhteensovittamisesta. Opiskelin urheilun ohella kielitieteitä Helsingin yliopistossa. Nyt voin kertoa urheilijoille onnistumisistani ja yhtä lailla ohjeistaa urheilijoita välttämään samoja virheitä kuin minä.
– Teknisiä neuvoja tarvitaan, mutta tärkeintä on auttaa urheilijaa hahmottamaan urapolkunsa ja löytämään oma rytminsä viedä opintoja eteenpäin urheilu-uran aikana.
– Minulle liikunnallinen elämätapa on jäänyt pysyväksi. Monesti olen tiukassa työrupeamassa miettinyt miten jaksaisin, ellen liikkuisi säännöllisesti. Myös tästä näkökulmasta urheilu valmistaa hyvin ”oikeaan” työelämään.
Mitä työelämä voisi oppia huippu-urheilulta?
- Huippu-urheilijaan usein liitettäviä ominaisuuksia – tavoitteellisuus, kunnianhimo, tinkimättömyys ja paineensietokyky – arvostetaan korkealle myös työelämässä. Toisaalta huippu-urheilulla on paljon oppimista työelämältä, jopa aivan samoista aiheista. Tärkeää olisi saada mutkaton vuorovaikutus osapuolten välille, muussakin kuin sponsorointiyhteistyössä. Esimerkiksi monista johtamisen kehittämisen opeista valmentajien olisi mahdollista ammentaa uutta myös urheiluun!
Christina Forssell