Asiantuntijasta esimies - valintojen pysäkit
Monet asiantuntija-esimiehet kokevat ajautuneensa esimiestehtävään ilman todellista vaihtoehtoa. Esimiestehtävä annetaan usein hyvälle asiantuntijalle kiitokseksi hyvin tehdystä työstä. Esimiesaseman mukana saa hieman parempaa palkkaa, pääsee vaikuttamaan enemmän organisaation toimintaan, tehtävänkuva ja vastuut laajenevat. Esimiesasema on uralla etenemistä, josta harva kieltätyy. Esimiesidentiteetin kehittymistä voidaan tarkastella valintojen pysäkkien kautta; silloin esimies ottaa itse tietoisesti vastuuta valinnoistaan.
Arkipäivässä uusi esimies huomaa joutuvansa käyttämään aikaansa monien epäkiitollisten tehtävien hoitamiseen. Yllättävien tilanteiden hoitamisesta ja henkilöiden välisiin ristiriitoihin puuttumisesta tulee arkipäivää. Miten uusi esimies uransa alkuvaiheissa selviytyy näistä tilanteista, riippuu paljon siitä, miten hän on etukäteen osannut valmistautua niihin? Tulevaisuuteen valmistautumista auttaa nykyhetken ja oman tavoitetilan tiedostaminen esimerkiksi pysäkki-matriisin avulla.
Pysäkkimatriisissa pystyakselilla tarkastellaan kehittymistä asiantuntijana ja vaaka-akselilla kehittymistä esimiestehtävässä.
Asiantuntijalle tarjotaan usein esimiesasemaa, kun asiantuntija on pysäkillä P2 tai P3. Jos esimiesuralle lähdetään vähäisellä organisaation tuella ja muuten vähäisin valmistautumisin, on riski ajautua pysäkille P5, roolien ristiriitaan.
Esimiehen onkin hyvä kysyä itseltään, millä pysäkillä on ja mille pysäkille haluaa edetä.
”Onko seuraava pysäkkini P4?”
”Jos otan vastaan esimiestehtävän, haluanko sen olevan tärkein tehtäväni vai vain sivutehtävä?
”Onnistuuko esimiestehtävän hoitaminen sivutehtävänä?” ”Mitä alaiset odottavat minulta?”
”Mistä määrin joudun luopumaan asiantuntijatehtävästä, ja mistä tehtävistä?”
”Vai hyppäänkö hetkeksi pysäkille P6?”
”Jäädytänkö” asiantuntijatehtäväni kokonaan ja ryhdyn toden teolla opiskelemaan ja oppimaan esimiestyötä? Ja jatkan siitä pysäkille P7?”
”Vai tavoittelenko pysäkkiä P8, jossa pidän ainakin nykyisen osaamistason substanssialueellani ja keskityn esimiestyöhön?”
”Onko tavoitteeni pysäkki P9, jonne päästäkseni toimin aktiivisena asiantuntijana ja harjoitan esimiestaitojani, jotta voin hoitaa molemmat tehtävät hyvin?”
Eri pysäkit vaativat erilaista paneutumista esimiestaitojen oppimiseen, mutta ennen kaikkea eriasteista tietoista luopumista asiantuntijatehtävistä. Esimiestehtävään siirtyminen on valinta. Asiantuntijatehtävään jääminen tai takaisinsiirtyminen on sekin valinta. Eri valinnat vaativat erilaisia toimenpiteitä. Näistä valinnoista on jokainen itse vastuussa. Tukea valinnan toteuttamiseen on oikeus ja velvollisuus pyytää organisaatiolta. Vastuullisesti toimivat organisaatiot tarjoavat esimies- tai asiantuntijatehtävään siirtymiseksi sekä rakenteellisen että kulttuurillisen tuen. Esimiestehtävään ei kuulu ajautua, vaan siihen tulee tietoisesti pyrkiä ja kouluttautua.
Eeva Pitkänen
Kuva: Juha Reunanen
Artikkeli pohjautuu kevään uutuuskirjaan: Asiantuntijasta esimies – innostusta ja arvostusta esimiestyöhön (Ristikangas, Vesa; Aaltonen, Tapio & Pitkänen, Eeva WSOYpro 2008).

