Kohti hyvinvoivia työpaikkoja
Työhyvinvoinnista, työkyvystä ja työssä jaksamisesta puhutaan ja niiden puolesta toimitaan monella foorumilla. Ei ole epäilystä siitä, ettei työntekijöiden turvallisuuden ja viihtyvyyden parantamiseksi ole tehty lukuisia lainsäädännöllisiä ja vapaaehtoisia toimenpiteitä. Yhtä lailla kuulee jatkuvasti työyhteisöistä, joissa eri syistä ilmapiiri ja tuottavuus ovat huonoja, mutta asioille ei tehdä mitään.
Työhyvinvoinnin merkitys kasvaa monesta syystä. Suurten ikäluokkien tullessa lähelle eläkeikää ja siirtyessä eläkkeelle usealla alalla ennustetaan työvoima- ja osaamispulaa. Monella alalla työn fyysinen kuormitus on keventynyt, mutta henkinen kuormitus kasvanut. Työolobarometrin mukaan työn mielekkyyden kokemus on laskenut koko 2000-luvun ajan. Kilpailu hyvistä osaajista kasvaa ja yksi kilpailukeino on työyhteisön ja –ympäristön viihtyvyys.
Työhyvinvoinnilla tarkoitetaan työkykyyn vaikuttavia tekijöitä, joita voidaan tarkastella terveyden, osaamisen, motivaation ja sosiaalisten tekijöiden yhteisvaikutuksen kautta. Työn kuormitus ja levon määrä ovat tärkeitä samoin kuin omien ja organisaation arvojen yhdenmukaisuus. Keskeisessä asemassa ovat johtaminen ja esimiestyö: koettu oikeudenmukaisuus, avoin tiedonkulku ja noudatettavien periaatteiden selkeys parantavat työhyvinvointia.
Olemme useiden vuosien ajan toimineet työhyvinvoinnin kehittämiseksi niin yksilö- kuin yhteisötasolla ja pyrkineet yhteistyöhön alan tärkeimpien vaikuttajien kanssa. Viime vuoden lopulla päättynyt EU:n kaksivuotinen ikäjohtamisen OWL-projekti (Older Workers’ Life) oli kiinnostava ja monipuolinen hanke, jossa yli 20 organisaatiota lähinnä Suomesta ja Italiasta oli kehittämässä eurooppalaista työhyvinvoinnin mallia eri-ikäisten ja erityisesti yli 55-vuotiaiden näkökulmasta. Novetos oli mukana sekä luomassa tutkimuskehystä että tukemassa käytännön tason toteutuksia.
Hyvinvoiva työyhteisö on joskus oikeutettu saamaan julkisen tunnustuksen toiminnastaan. Suomessa jaetaan tunnustuksia parhaille työpaikoille, vuoden henkilöstöteolle ja laatuinnovaatioille. Viime vuonna myös Novetos osallistui tunnustusten myöntämiseen. Eettisen johtamisen tunnustus arvioidaan kolmen arviointityökalun sekä puolueettoman raadin näkemyksen perusteella. Tuomaristo myönsi Smartum Oy:lle Eettinen johtaja 2007 –palkinnon sosiaalisista innovaatioista ja esimerkin osoittamisesta. Eettinen eli hyvä johtajuus on reilua, oikeudenmukaista ja tuloksellista. Sellaisessa ilmapiirissä viihtyvät työntekijät ja sellaisesta johtamisesta hyötyvät kaikki sidosryhmät.
Tässä Novetos Newsin numerossa luomme kuvaa työhyvinvoinnin ajankohtaisista ulottuvuuksista ja toivomme voivamme yhdessä kanssasi toimia työhyvinvoinnin parantamiseksi Suomessa ja maamme rajojen ulkopuolella. Viime kädessä jokainen esimies ja alainen luovat edellytykset hyvinvoivalle työyhteisölle.
Petri Lehtipuu
toimitusjohtaja
Kuva: Juha Reunanen
