Lisää hyvinvointia suomalaisille!

Työelämä on murrosvaiheessa. Monet vanhat toimintatavat eivät enää päde, uusia vasta luodaan. Suuri muutos kohdataan myös asennetasolla: nuoret eivät sitoudu niin työkeskeiseen elämään kuin aiemmat sukupolvet.

Liikuntasetelistä tuttu Smartum Oy on saanut runsaasti tunnustusta työelämän laadun rakentamisesta ja edelläkävijyydestään. Yritys tarjoaa moderneja keinoja työnantajalle satsata henkilöstöönsä – ”haluttuja etuja hyvinvoinnin edistämiseksi”. Eli keinoja tehdä suomalaisten elämä mukavammaksi.

Ministeri Stefan Wallin on visioinut, että vuoden 2009 alusta työyhteisöt pääsevät nauttimaan myös kulttuurisetelistä, kun verovapauden edellytyksistä keskustellaan parhaillaan. Tänä keväänä on alkamassa myös ensimmäinen kunnallinen palvelusetelikokeilu Jyväskylän seudulla kuntien kotihoito- ja asiointipalvelujen täydentämiseksi.

Unelmana monipuolinen hyvinvointi
Toimitusjohtaja Hanna Suoranta unelmoi siitä, että ihmiset olisivat tyytyväisiä sekä työssään että perheensä parissa. – Minua ilahduttaa, että liikuntasetelin avulla joku passiivisesti tai vastenmielisesti liikuntaan suhtautunut henkilö on saanut kipinän liikuntaan. Fyysisen kunnon kohentuminen voi toimia vauhtipyöränä myös ruokavalion parantamiseen, mielenkiintoisten työtehtävien hakemiseen ja tasapainoiseen vanhemmuuteen.

- Työhyvinvoinnin mittarit osoittavat, että työpaikoilla voidaan keskimäärin hyvin. Vaikka monilla asiat ovat kohdallaan, yhä on iso joukko niitä, jotka uupuvat, eivät pysty vastaamaan haasteisiin tai eivät löydä työtä.

Hyvä työkyky ja motivaatio edistävät työn tuottavuutta ja työvoiman saatavuutta tilanteessa, jossa kilpaillaan työvoimasta: - Karkeasti yleistäen voidaan todeta, että nyt työelämään tulevat sukupolvet suhtautuvat eri tavalla työhön kuin aiemmat ikäluokat. Nuoret haluavat tehdä mielekästä työtä, omaa vapaa-aikaa ja esimerkiksi mahdollisuuksia matkustaa maailmalla.

- He hakevat itselleen hyvää elämää, mikä on luonnollinen reaktio siihen, että nämä sukupolvet ovat olleet paljon yksin kotona ja seuranneet vanhempiensa uhrautumista työlle. Työ ei voi olla koko elämä. Nuoret seuraavat uutisia: mikäli työnantajat eivät näytä sitoutuvan työntekijöihinsä, hekään eivät sitoudu työnantajaan, eivät varsinkaan huonoon johtamiseen. Yhtenäisten arvojen ja yhtenäisen kulttuurin aika on ohi.  

Esimiehiä tuettava
Hanna korostaa, että nyt tarvitaan tekoja. Ne organisaatiot, jotka tarttuvat uusiin toimintatapoihin nopeimmin, menestyvät. – Esimiehillä on iso vastuu. Siksi ketä tahansa asiantuntijaa ei tule palkita esimiestehtävällä. Esimiesaseman on oltava tietoinen valinta ja siihen tulee saada vankka koulutus.

Nykyisin tiedostetaan entistä paremmin, että eettinen toiminta on välttämätöntä. Se on hidas tie vietäväksi koko organisaation tavaksi toimia. Varsinkin keskijohto on puun ja kuoren välissä. Se viime kädessä jalkauttaa asiat koko organisaatioon. - On haaste löytää oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin.

- Valtaosa esimiehistä haluaa olla hyviä esimiehiä, mutta varsinkin pienissä organisaatioissa esimiehiltä puuttuu tuki, mitä suuremmilla työpaikoilla saa tukena kollegoilta, HR-osastolta, lakimiehiltä, työterveyshuollosta. Tarvitaan konkreettisia työkaluja esimiesten työkalupakkiin. Tällaisia voivat olla erilaiset maksuvälineet ja uudet palveluprosessit.

- Mitä enemmän esimiestä tuetaan eri tavoin, sitä paremmin hän onnistuu tehtävässään yhteisön ja työn johtajana. Hyvän esimiehen alaisuudessa ihmiset tuottavat paremmin, mikä on selvinnyt useissa tutkimuksissakin.

Jokainen vaikuttaa ilmapiiriin
- Jokainen on työpaikalla vastuussa hyvästä ilmapiiristä, sitä ei esimies yksin voi rakentaa. Kaikkea vastuuta ei voi ulkoistaa itsen ulkopuolelle. Yksi mätä omena saa paljon pahaa aikaiseksi, kun taas yksi uskomaton tsemppari saa yhteisön syttymään. On tavallista valittaa kun informaatio ei kulje. Itsekin voi aktiivisesti ottaa asioista selvää.

- GE:n entinen pääjohtaja Jack Welch on julistanut suorapuheisuuden kulttuurin lisäämistä organisaatioissa: yhteisössä annetaan palaute heti oikea-aikaisesti oikeista asioista. Jatkuvasti. Silloin ei jää epäselväksi, mikäli työssä on puutteita tai osataan tehdä hommat. Asiat nostetaan esiin niille varatuissa foorumeissa, kokouksissa ja palavereissa, eikä niiden jälkeen käytäväkeskusteluina ja valituspuheina.

Hannan mielestä kehnoon esimiestyöhön ja huonoon työntekijäsuoritukseen tai käyttäytymiseen tulee puuttua heti. – Aina tulee palaute antaa niin, että ihmisellä on tilaisuus korjata asia. Jos käytös ja laatu ei muutu, on mietittävä tilannekohtaisesti, miten toimia siitä seuraa. Jos niihin ei tartuta, ryhmä ei kykene myöskään tuottamaan parasta tulosta.

- Jokainen meistä tarvitsee sparrauskumppaneita, omien ajatusten ja arvojen entistä avoimempaa pohdintaa. Tällaiset keskustelut parin tai ryhmän kanssa vahvistavat jaettua todellisuutta. Se ohjaa myönteisen työn virtaan, työn merkityksellisyyden kokemiseen ja saa innostumaan siitä, pohtii haastateltava, jolla itselläkin on monia sparrauskumppaneita.

Tunnustus koko tiimille
- Pienenä organisaationa Smartumissa ei ole ollut tarpeen tehdä isoja toimintaohjeistuksia ja manuaaleja, vaan pikemminkin olemme hioneet päivittäistä tekemistä. Onnistuaksemme työssämme olemme selkeyttäneet arvojamme ja keskustelleet paljon luotettavuudesta, vastuullisuudesta, edelläkävisyydestä, asiakaslähtöisyydestä ja yhteiseen asiaan uskomisesta.

- ”Eettinen johtaja” oli tärkeä tunnustus koko tiimillemme ja itselleni esimiehenä. Tunnustus pistää nöyräksi - miten paljon onkaan vielä tehtävää ja lunastettavia lupauksia!

Hanna Suorannan mukaan eettinen johtajuus on hyvää johtamista. - Sen punainen lanka on linjakkuus, oikeudenmukaisuus ja ihmisten huomioon ottaminen. Kultainen sääntö toimii tässäkin: teen sen muille, mitä haluan muiden tekevän itselle. Tässä taidossa voi kehittyä koko elämänsä, mestariksi ei tule koskaan.  

Teksti: Raisa Lindroos
Kuva: Pasi Sairanen

Smartum Oy:n liikuntaseteli on ollut vuodesta 2004 saakka verovapaa työsuhde-etu, jonka hyödyntäminen työpaikoilla on vuosittain lisääntynyt 40-70 prosenttia. Se on kaikenkokoisten organisaatioiden  käytettävissä. Smartumin viimeaikaisiin tunnustuksiin kuuluvat Laatukeskuksen, Kauppalehden ja Pohjolan myöntämä Vuoden Laatuinnovaatio –palkinto pk-sarjassa sekä Novetos Oy:n Eettinen johtaja –palkinto. Molemmat jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2007.

 

Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647