Johtamisen etiikkaa arjen helpottamiseksi
Johtamisen etiikka on valittu OP-ryhmässä yhdeksi johtamisvalmennuksen teemaksi. Valinnan taustalla ovat sekä liiketoiminnalliset edut että asian itseisarvo. -Eettinen johtaminen on tärkeää, koska vastuullisuus ja eettisyys itsessään on tärkeää. Toimintatapana se tuo lisäksi välineellisiä etuja, sanoo yksikönpäällikkö Jukka Tanskanen OP-ryhmästä.
- Luotettavuus, vastuullisuus, uskottavuus ja hyvä maine ovat pankkitoimialalla tärkeitä. Meillä on jo paljon aiemmin ollut lyhyitä johtamiskursseja, joissa on sivuttu aihetta. 2000-luvun alussa havahduimme siihen, että isosta johtamisvalmennuskokonaisuudestamme puuttuu tärkeä teema.
- Johtamisen etiikka jäi valmennuksen aiheena aiemmin hetkeksi syrjään ehkä sen vuoksi, että se tuntuu olevan niin ilmeinen. Esillä on ollut ”akuutimpia” aiheita. Etiikka on niin kestävä, kaiken pohjalla oleva teema ja aina ajankohtainen, minkä vuoksi se ei ole koskaan erityisen ajankohtainen.
Jukka Tanskasen mukaan vastuullisuus ja eettisyys ovat keskeinen osa OP-ryhmän toimintafilosofiaa. -Yksi kolmesta arvostamme on vastuullisuus. Sana on purettu auki niin, että toimimme sekä paikallisesti, alueellisesti että valtakunnallisesti esimerkillisenä ja vastuullisena yrityksenä. Olemme myös pääosin osuustoiminnallinen yritys, jolloin meillä on lähtökohtaisesti vastuunkantamisen ja jakamisen idea.
Valmennuksen merkitys
- Henkilöstöosastolle näkyvät huonosti kaikki ne arjen pienet teot, joissa kannetaan vastuuta ja hoidetaan esimiestehtäviä oikeudenmukaisesti. Palautteen perusteella eettisen johtamisen valmennus on koettu tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Keskustelua on kaivattu. Uskon, että valmennus antaa tukea arjen tilanteisiin ja eväitä ottaa keskusteluun hankaliakin asioita.
Tanskanen toivoo, että vastuullisuus ja eettisyys olisivat itsestäänselvyyksiä ja toteaa, että käytännössä vastuullisuus tai johtamisen etiikka eivät ole niin automaattisia. -Teema täytyy ottaa agendalle ihan tietoisesti. Ihminen tarvitsee keskustelua ja pohdintaa, mitä tämä tarkoittaa käytännössä ja mihin se meitä velvoittaa.
- Jos lähtötilanne olisi kovin huono, valmennuksen tulokset olisivat varmasti näkyvämpiä. Nyt haluamme nostaa jo ennestään korkeata tasoa. Toivottavasti osallistujien on helpompi toimia arjessa ja he ovat saaneet lisää ajattelun eväitä.
Vastuullinen maine
- Vastuullisuus on kilpailuvaltti. Haluamme, että arjessa tapahtuva vastuullinen toiminta heijastuu maineeseemme sekä asiakaspinnassa että työnantajana. Toimialallamme pitkäaikaisen luottamuksen rakentaminen on bisneksen ydin. Kun meidät koetaan luotettavana ja vastuullisena, se tuo meille bisnesmahdollisuuksia.
- Meille sisäinen maine on merkityksellinen, keskeinen tekijä. Tästä työnantajasta voi olla oikeasti ylpeä. Maine on hyvä, ja bisnes toimii hyvin. OP-ryhmällä on vahvana tavoitteena, että meillä on paras sisäinen ja ulkoinen työnantajakuva. Vastuullista mainetta ja toimintatapaa ei rakenneta hetkessä, joten ensimmäisen sijan saavuttaminen edellyttää, että toimimme eettisesti esimerkillisesti jatkuvasti. Se on tänään ja erityisesti tulevaisuudessa merkittävä tekijä osaavasta työvoimasta kilpailtaessa. Tietotyöläisen into ja motivaatio perustuu siihen, että työ on mielekästä ja ihminen voi kokea olevansa tekemässä jotakin merkityksellistä.
Tanskanen korostaa, että etiikka ei voi olla alisteinen bisnekselle ja tuloksenteolle. - Ihmisen ja yrityksen pitää toimia vastuullisesti ja eettisesti, vaikka se ei ole helppoa tai yksinkertaista. Ei voi olla niin, että toimitaan eettisesti vasta silloin, kun huomataan, että se on hyödyllistä bisneksen kannalta.
Jukka Tanskanen on Osuuspankkikeskuksen henkilöstönkehittämisyksikön päällikkö. OP-ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä. Sen muodostavat 231 itsenäistä osuuspankkia ja ryhmän keskusyhteisö Osuuspankkikeskus tytär- ja lähiyhteisöineen, joista suurin on pörssinoteerattu OKO Pankki Oyj. Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola on OKOn tytäryhtiö.
Teksti: Erika Heiskanen
Osallistujan kokemus
Tiina Mäkelä, Osuuspankkikeskuksen Pankki- ja sijoituspalvelut -toiminnon kehityspäällikkö, osallistui Novetoksen vetämään eettisen johtamisen valmennusjaksoon. Miten hän koki valmennuksen annin?
Tiina Mäkelälle eettisen johtamisen valmennusjakso oli mieleenpainuva.
- Erityisesti jäivät mieleen jakson aikana käydyt pohdinnat siitä, miten eri tavalla eri ihmiset hahmottavat ympäröivää maailmaa. Hänelle oli tärkeää myös se, että päivien aikana pohdimme eettistä johtamista konkreettisella tasolla, omien arvojen merkitystä eri tilanteissa.
- On tärkeää, että tiedostamme omat arvomme ja pidämme niistä kiinni erilaisissa tilanteissa. Pyrin omassa toiminnassani pitämään kiinni sekä yrityksen eli OP-ryhmän arvoista että omista henkilökohtaisista arvoistani. Tärkeimpänä arjen ohjenuorana pidän OP-ryhmän ensimmäistä arvoa ihmisläheisyys. Arvo on määritelty niin, että ryhmässä toimitaan ihmistä varten, välitämme ihmisistä aidosti - niin asiakkaista kuin työyhteisön jäsenistäkin.
- Eettisen johtamisotteen pitää näkyä juuri ihmisten kanssa toimimisessa, toisten huomioimisessa ja arvostamisessa. Se johtaa käytännössä pieniin ja joskus suurempiinkin onnistumisiin esimerkiksi tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä.
Mäkelä toteaa, että eettistä johtamista ei voi erottaa erilliseksi osaksi jokapäiväisestä toiminnasta. - Haluaisin korostaa sitä, että valmennuksesta sai todellisia ajattelun aiheita ja konkreettisia työkaluja tunnistaa omia arvoja ja myös toteuttaa niitä. Eettinen johtaminen ei ole erillinen asia vaan arjen johtamistyötä.
- Valmennuksen vaikutusta voi katsoa oman ajankäytön kannalta: pyrin yhä enemmän työstämään asioita yhdessä muiden kanssa (yhdessä tekemistä ja samalla yhdessä menestymistä). Samalla pyrin reiluihin, läpinäkyviin ja perusteltaviin päätöksiin.
