Juhlavuosi alkoi - rohkeammin, viisaammin, reilummin!
Novetos on asiakkaidensa näköinen. Näin uskallan sanoa nyt, kun takanamme on kymmenen vuotta ja edessä tulevaisuus, jota voi vain aavistella. Ensimmäinen asiakastilanteemme oli 10.1.1997. Sitä on seurannut tuhansia päiviä valmennusta, palavereja, tutkimusta, ajattelukumppanuutta ja asiakkaiden auttamista.
Kiitokset
Hehkuvimmat ja nöyrimmät kiitokset annan asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat uskoneet meihin ja opettaneet meitä. ”Oppiva projekti” -ilmaisu kuvaa parhaiten sitä, mitä olemme yhdessä kokeneet.
Hellimmät kiitokset kuuluvat työtovereilleni, joita sisäpiirislangillamme kutsumme novetoiksi. Pelkillä sanoilla on mahdoton välittää sitä vilpitöntä auttamisen halua, joka vie novetoja eteenpäin. Ajattelen heitä, jotka ovat olleet mukana ja joiden tie on sitten johtanut muualle. Ja teitä, jotka nyt olette kantamassa vastuuta. Kiitos.
Uudet arvot
Uusien arvojemme julkistus aloitti juhlavuotemme. Runsas vuosi sitten kysyimme itseltämme, mitä nämä vuodet ovat opettaneet meille. Mitkä arvot ovat meille tärkeimpiä? Aloitimme arvojemme päivittämisen.
Kävimme arvokeskusteluja samalla tavalla kuin opastamme asiakkaitamme tekemään. Kolme teemaa siilautui esiin. Haluamme katsoa rohkeasti eteenpäin. Haluamme enemmän viisautta johtamiseen. Haluamme esimerkillämme edistää oikeudenmukaisuutta ja reiluutta.
Sitten tuli heureka: tahdomme toimia rohkeammin, viisaammin ja reilummin.
Otimme muutamien viikkojen aikalisän. Uskommeko oikeasti noiden arvojen mukaiseen toimintaan? Millaista olisi työelämä, joka heijastaisi juuri noita arvoja? Haluammeko myös yksilöinä toimia niiden mukaan?
Aina voi parantaa
Lopullisen valinnan hetkellä totesimme, että komparatiivimuoto on dynaaminen – emme ole koskaan valmiita, voimme aina parantaa arvojen mukaista toimintaamme. Mikä tänään näyttää rohkealta, voi huomenna olla saman vanhan toistoa. Viisas ei ole viisas, ellei hän huomenna ole viisaampi kuin tänään. Reiluutta on maailmassa tuskin koskaan tarpeeksi.
Muutamat hauskat oivallukset vahvistivat arvovalintamme. Kuten se, että huomasimme arvojemme olevan samat, jotka Platon esitti tärkeimpinä ihanteina: urhoollisuus, järki ja oikeudentunto. Oliko Platon siis ensimmäinen noveto?
Antiikin arvoluetteloon kuului lisäksi kohtuullisuus. Tänä ”minulle kaikki heti” –aikana on hyvä pohtia, miten voisimme suhtautua toisiimme suuremmalla kohtuudella ja miten mitoittaisimme erilaiset odotuksemme kohtuullisemmiksi. Sen miettiminen on viisautta.
Juhlaseminaari 10.10.
Juhlavuotemme näkyvin osa on 10.10. järjestettävä seminaari ”Etiikka, planeetta, estetiikka”. Puhujat edustavat kansallista ja kansainvälistä huippua. Arvoituksellinen teema puhukoon tässä vaiheessa puolestaan.
10-vuotias Novetos on yhä idealisti. Uskomme, että maailmaa voi parantaa. Uskomme, että työelämä voi löytää uudelleen missionsa. Taloudellinen tehokkuus ja inhimillisyys eivät voi olla toistensa vastakohtia. Työorganisaatiot ovat olemassa ihmisiä varten.
Tätä kaikkea tukee myös uusi ilmeemme, johon olet jo alkanut tutustua.
Matka jatkuu. Rohkeammin, viisaammin, reilummin!
Teksti: Tapio Aaltonen
