Uuteen tulevaisuuteen uudella toimintatavalla
Alussa oli… Olipa kerran… Suuret, myyttiset kertomukset ja kiehtovat sadut alkavat usein tietyllä tavalla, aloitusformulalla. Jossakin vaiheessa on se hetki, jolloin jonkun tai joidenkin ajatukset, unelmat, suunnitelmat, tavoitteet kertyvät yhteen synnyttäen tietoisuuden: nyt on aika, nyt me teemme sen!
Näin alkoi Novetoskin. Joskus 1990-luvun alkupuolella istuttiin omenapuun alla ja sanottiin nuo ratkaisevat sanat: ’Leadership by meaning’. Ei, ei. Emme olleet lukeneet amerikkalaista kirjaa, Tapio Aaltonen ja minä, vaan nuo sanat tulivat aidosti siitä kokemusmaailmasta, jossa olimme eläneet. Sisällä kupli siihenastisen työelämän luoma vakaumus: on yhä tietoisemmin, yhä useammin pysähdyttävä etsimään sisältöjä sanoille tarkoitus, merkitys, mielekkyys.
Tajusimme, että ympärillämme olevissa organisaatioissa kysyttiin liian harvoin kysymystä miksi? Miksi teemme sen mitä teemme? Mikä on olemassaolomme ja toimintamme tarkoitus? Mikä merkitys on sillä mitä minä teen, mikä on se jälki, jonka jätän? Miten mielekkäänä koen mukana olemisen tässä tekemisessä, tässä organisaatiossa?
Kun joulukuussa 1996 perustimme Novetoksen, aivan aluksi nimellä Futura Nova, ja kun lokakuussa 1997 olimme mukana Suomen ensimmäisessä työelämän arvoja ja etiikkaa käsittelevässä valtakunnallisessa seminaarissa ja kun elokuussa 1999 markkinoille tuli kirjamme ’Yrityksen arvot ja etiikka’, emme kovin hyvin tajunneet sitä, että jossain mielessä olimme edelläkävijöitä, suunnannäyttäjiä, ja sitä, että nuo keskeiset kysymyksenasettelumme tulisivat olemaan mitä ajankohtaisimpia vuonna 2007 Novetoksen juhliessa 10-vuotista taivaltaan. Niin, loppu onkin sitten historiaa!
Eipäs olekaan! Vaikka historian analyysi onkin tärkeää, me emme halua elää historiassa. Novetoksen piirissä vaikuttavien ihmisten vahvuus nousee nykyhetken arvon tajuamisesta – tässä ja nyt -elämisestä – , ja heidän intonsa vakuuttuneisuudesta, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa, sitä voi muokata. Meidän ei tarvitse vaalilupausten tavoin luvata kaikille kaikkea kivaa, mutta me haluamme ottaa todesta ihmisen hyvän. Organisaatiot eivät ole itsetarkoitus. Teknologinen ja numeraalinen maailmankuva, mitattavissa oleva, on vain kapea siivu inhimillisestä todellisuudesta. On hyvä palauttaa mieliin kerta toisensa jälkeen: ihmiset perustavat yhteenliittymiä, joissa ihmiset toimivat monin eri tavoin tuottaakseen hyviä asioita ihmisille. Kone ja prosessi ja pörssi ovat vain välineitä, eivät arvoja sinänsä. Tarvitsemme siis käyttövoimaksemme uskoa, toivoa ja rakkautta.
Mistä me olemme tämän kaiken oppineet? Elämästä! Elämällä elämää! Kantapään kautta! Kun katson Novetoksen 10-vuotista taivalta, niin sydämeni heltyy. Vakuuttavuutemme on siinä, että me olemme tulleet läpi tyynen ja myrskyn, keitaan ja autiomaan, onnistumisen ja epäonnistumisen. Osaamme organisaation kehittämistä, liiketaloudellista ajattelua, työyhteisön kohentamista, prosessien ohjaamista, johtajuutta ja esimiestaitoja, dialogista toimintakulttuuria, älykästä ongelmanratkaisua, kaikkea tätä siksi, että meidän on ollut pakko oppia… totta totisesti meidän on ollut pakko oppia! Välillä hikisesti ja kipeästikin! Voitto tai kuolema!
Kun katson hyvin henkilökohtaisesti taaksepäin, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen, niin huomaan, että kiinnostukseni ei kohdistu tilinpäätöksiimme ja katteisiimme, vaan niihin ihmisiin, jotka ovat ympärilläni, Novetoksen porukkaan ja asiakkaisiimme. Siihen mitä olemme saaneet aikaan ja tulemme saamaan aikaan merkitystasolla. Minun hymyni nousee siitä tunnustuksesta, jonka asiakas sanoo: ”Kiitos sinulle/teille! Me saimme uusia näkökulmia, tietoisuutemme syveni; autoitte meitä löytämään kätkössä ollutta viisauttamme.”
En tiedä onko Novetosta olemassa 20 vuoden kuluttua. Mutta sen olen päättänyt, että jos minulla silloin vielä on armon aamuja, niin jatkan novetoshengessä kysyen itseltäni ja ympäristöltäni tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden kysymyksiä. Pintaa saa pyytämättäkin, mutta syvälle pääsee vain tietoisella pyrkimisellä – ja hämmästyttävää kyllä – pysähtymällä ja lepäämällä!
Teksti: Lari Junkkari