Kilpailuetua avarakatseisuudella!
Toimittaja Maria Guzenina-Richardson on elänyt perheessään ja työssään keskellä kulttuurien vuoropuhelua, muiden muassa suomalais-venäläis-brittiläiseen tapaan. Millaisia kokemuksia ja pohdintoja erilaisuuksien kohtaaminen hänessä virittää - olipa kyse etnisestä taustasta, ulkonäöstä, maailmankuvasta, kielestä tai toimintatyyleistä?
Miltä asiat näyttävät?
– Reaalimaailmassa käsityksemme toisesta ihmisestä perustuu paljolti ulkoisiin havaintoihin: ihonväriin, kieleen, kulttuuritaustaan ja käyttäytymistyyleihin. Esimerkkinä Maria Guzenina-Richardson kuvaa, kuinka kaikki Suomeen tulleet nimetään persoonattomasti ”maahanmuuttajiksi”.
Jos ulkomaalaistaustaisia tarkastelisi huolellisesti, heistä voisi löytää hyvin kiinnostavia ja monitaitoisia ihmisiä. - Helsingin bussikuskeista löytyy muiden muassa pari kuubalaista hävittäjäkoulutuksen saanutta kapteenia, jotka opiskelivat Neuvostoliitossa ja sen romahdettua tulivat Suomeen. Mitä kaikkea annettavaa heillä onkaan! Tällainen huikea taito on nyt sopeutunut työhön maan pinnalle.
– Se, että olisimme kiinnostuneita toistemme maailmankuvasta, arvoista ja ajatuksista, helpottaisi ihmisten tutustumista ja keskinäistä vuorovaikutusta. Tämä on kuitenkin ideaali tilanne, sillä ihminen luontaisesti pelkää vierasta ja pitäytyy mieluiten omissa sisäisissä mielikuvissaan ja toimii sen mukaisesti.
– Alle kouluikäiselle lapselle toisten lasten erottelu ulkonäön mukaan ei ole lainkaan luontaista, he eivät luo eriarvoisia kasteja. Erilaisuus ja erilainen ihonväri pikemminkin herättää lapsessa kiinnostuksen ottaa asioista selvää. Sittemmin me aikuiset viestitämme ja välitämme asenteitamme heihin – sallivaksi tai erottelevaksi.
Monimuotoiset metropolit
Ihmisenä olemisen johtolankana Marian mielestä on oppiminen, se, että haemme tietoja ja taitoja kehittyäksemme itse. - Jossain vaiheessa luulet, että tiedät jo kaiken omasta kulttuuristasi. Mutta riittääkö se? Opit tuntemaan itseäsi todellisesti vasta opittuasi jotain myös muista.
Suomessa ollaan panostettu kilpailukykyyn. Entäpä jos alkaisimme kilpailla eettisillä arvoilla? Miksi ihmiset eivät kilpailisi avarakatseisuudellaan ja suvaitsevuudellaan! Suomi tulee näissä asioissa jälkijunassa, arvioi Maria, joka on elänyt 8 vuotta Lontoon monikulttuurista arkea.
– Suuret metropolit ovat käyneet läpi suuria murroskausia – eikä läheskään kaikessa olla aina onnistuttu. Meillä Suomessa olisi nyt loistavat mahdollisuudet rakentaa yhteiskunnastamme sellainen monikulttuurinen paikka, jossa ihmisiä ei segrekoida, eristetä toisistaan, välttämällä muiden tekemiä virheitä.
Maria on tutustunut Espoon kaupungin sosiaali- ja terveysasioiden vaikuttajana ja asiantuntijana myös Euroopan onnellisimman kansan kotipaikkaan Tanskaan, joka on suvaitsevainen yhteiskunta - asenne maailmanmenoon on rentoa. – Siellä on sanonta, että kaikki on mahdollista kun vähän soveltaa.
– Suomessakin pitäisi soveltaa enemmän ja ammentaa siitä rikkaudesta, mikä meillä on maahanmuuttajien kautta saatavilla. Meillä on vielä pitkä matka hyvään, holistiseen integratioon. Pahimmillaan ennakkoluulot kasvavat ja asenteet saattavat vääristyä vahingollisiksi.
Luovat yhteisöt perustuvat erilaisuuteen
Maria uskoo lujasti siihen, että sellaiset organisaatiot, joissa ihmiset ymmärtävät monikulttuurisuutta, eritaustaisia ammattilaisia ja jotka osaavat toimia erilaisissa kulttuuriympäristöissä, kykenevät laajenemaan ja löytävät uusia toimintatapoja. Hänen mielestään monikulttuuriset työpaikat ovat eläviä yhteisöjä, vaikkeivät aina välttämättä helppoja.
– Kun laitetaan yhteen neljä lahjakasta eri kulttuurin ihmistä, siitä voi syntyä jotain uskomattoman kaunista, kunhan heidän ammatillista luovuuttaan ei kahlita. Hyvänä esimerkkinä voisi kokeilla, millaisen kylläisyyden tuottaisivat yhdessä venäläinen klassikkomaalari, amerikkalainen modernisti, intialainen julistetaiteilija ja nuori suomalainen lupaus! Tällaisesta ennakkoluulottomudesta syntyvät tulevaisuudessa myös liiketalouden menestyvät innovaatiot.
– Olen itse kokenut, että luovissa työyhteisöissä on toimivaa vuorovaikutusta. Esimerkiksi Yleisradiossa kokemassani työyhteisössä haettiin kokemusta pidempään työskennelleiltä ja toisaalta spontaanisuutta ja rohkeutta nuoremmilta. Sellainen on tasapainoinen työyhteisö.
Monissa työyhteisöissä ihmiset urautuvat tietyille tutuille raiteille; eri ikäpolvet pitävät toisiaan uhkana, ja vanhat pitävät vallastaan kiinni. Entistä vähemmän heitä kiinnostaa, miten asiat voisi tehdä toisin. Samanlaisuus pahimmillaan kääntää sisäänpäin ja lakkaa etsimästä uutta. Myös kateus syö innovatiivisuutta.
– Politiikassa näkee sitä, että kun joku keksii hyvän aloitteen, hän haluaa omia sen ja saada kunnian itselleen. Tällainen itsekeskeisyys estää muita ryhtymästä yhteistyöhön ja idean kehittämiseen. Politiikassakin olisi jo aika hyödyntää kehittävää – ja yli puoluerajojen menevää - tiimityötä.
Muilta opittu ei ole koskaan pois itseltä!
– Kuntasektorin hoivatyöhön on tullut entistä enemmän maahanmuuttajataustaisia hoitajia. Toiset hoitajat voivat kokea heidät taakaksi, koska kielitaito ei ole vielä hyvä. Heille osoitetaan alempiarvoisia töitä, samalla kun itselle valitaan siistimpiä tehtäviä. Ja kuitenkin, Venäjältä ja Somaliasta tulee yhteisökulttuureissa kasvaneita ammattilaisia, joiden suhde ikäihmisiin on arvostavaa ja inhimillistä.
Yhteistyö tarvitsee integroivaa ja vastaanottavaa otetta! - Aina on syytä katsoa itseensä! Olenko itse tehnyt oman osuuteni yhteyden mahdollistamiseksi? muistuttaa Maria Guzenina-Richardson.
Haastattelu: Raisa Lindroos