Yrityksen ja ihmisen täytyy tuntea itsensä

Vuodenpäivät Artekin toimitusjohtajana ollut Mirkku Kullberg on luonut nopeasti Artekista yritystä, jossa menneisyys ja nykyisyys synnyttävät halutunkaltaista tulevaisuutta.

"Olemme nyt kaikki yhdessä kirjoittamassa artekilaista tarinaa. Olemme tulenkantajia ja muutamme asioita yhdessä. Tunnen itse olevani ikään kuin jonkinlaisessa unessa samaan aikaa sekä katsoja että mukanaolija ja -eläjä. Tarinassa sekä osallisena että kertojana. Mutta en missään tapauksessa pääosanesittäjänä. Ja kertojakin vaihtelee koko ajan sitä mukaa kuin tarinamme etenee", Kullberg vakuuttaa.

Ongelmana Kullberg näkee tosin sen, että osa ulkopuolisista tarinanlukijoista katsoo asioita omasta subjektiivisesta näkövinkkelistään. Tällöin saattaa syntyä ristiriitoja, kuten Aallon tuoleja maalattaessa tai Milanon messuilla ’keskeneräisiä’ tuotteita esiteltäessä. "Joskus on väsyttävää, kun on niin monta lukijaa, jotka eivät ota huomioon muuta kuin menneisyyden. En usko siihen, että asiat tehdään niin kuin ne aina on tehty. Nyt aika on erilainen, kaikki on muuttunut, ihmiset ovat muuttuneet. Emme voi tehdä asioita muuten kuin ajan hengessä."

Mikä on Artekin tarkoitus?
Johtamastaan yrityksestä puhuessaan Kullbergista huokuu innostus. Hän uskoo asiaansa, yritykseensä ja sen ihmisiin. Hänen unelmanaan onkin tehdä Artekista yritys, jota tullaan benchmarkkaamaan toimialasta riippumatta. "Haluaisin, että meistä tulee samankaltainen kuin Applesta on tullut Steve Jobsin johdolla. Että kaikkialla puhuttaisiin, miten arteklaiset uskalsivat ajatella ja tehdä asioita eri tavalla", Kullberg sanoo.

Yrityksensä tarkoituksen Kullberg määrittelee mielenkiintoisesti. "Tarkoituksenamme on olla toivon ja uskon herättäjiä. Haluamme näyttää, että yhä vieläkin löytyy idealistisia ja humaaneja tapoja toteuttaa yritystoimintaa menestyksellisesti. Ja haluamme samalla näyttää, että rakastamme sitä mitä teemme."

Mutta mikään ei onnistu ilman ihmisiä. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistään Kullberg näkee sen, että hän luo ihmisille mahdollisuuden innostua ja kehittyä. Tulla omaksi itsekseen. "Haluan, että ihmiset tulevat töihin Artekiin intohimonsa, eivät kunnianhimonsa takia. Minun tehtävänäni on luoda olosuhteet sille, että syntyy hyvää keskustelua ja hauskaa yhdessä tekemistä, joka taas synnyttää innovaatioita. Väkisin vääntämisellä ei näet synny yhtään mitään."

Johtajan tehtävä on johtaa
Itseään Kullberg kuvailee sosiaaliseksi innostajaksi, joka pyrkii luomaan sellaisen ilmapiirin, että ihmiset tekevät asioita rohkeammin. "Haluaisin viedä ihmisiä olemassa olevan reunalle. Katsomaan uuteen ja erilaiseen. Ja samalla saada yksilön olemaan oma aito itsensä. Sillä jos olet sinut itsesi kanssa ja hyväksyt itsesi, silloin pystyt toteuttamaan itseäsi. Liian monet ihmiset ovat ajassamme hukassa."

Mutta ei vapautta ilman vastuuta: Artekissa johtaminen on tiettyyn pisteeseen saakka kurinalaista, sillä Kullbergin mukaan kuri luo turvallisuutta. " Pitää olla säännöt ja raamit, ja jonkun täytyy pitää ohjat käsissään. En usko vapaaseen kasvatukseen. Ihmisten tapa toimia on ja saa olla erilainen, mutta toiset on aina otettava huomioon. Olen tunnettu vaativana johtajana, joko edellyttää ihmisiltä paljon, joskus uupumiseen saakka. Eli siinä mielessä johtaminen ei ole demokratiaa", hän summaa.

Kuitenkin johtamisen perusteesinsä Kullberg sanoo olevan ’don’t dictate, educate’. Jokaisen yksilön on saatava hyödyntää vahvuuksiaan. "Itse olen se mitä olen, ja yritän antaa ihmiselle mahdollisuuden kasvaa. Itse olen siinä mielessä esimerkkinä. Yritän kehittyä koko ajan. Ja samalla kannan johtajana vastuun kaikesta tehdystä, mutta en kuitenkaan tekemättömistä asioista. Jokaisen ihmisen tulee olla vastuullinen ja sitoutunut", kuvailee Kullberg johtamisfilosofiaansa.

"Ja vaikka meillä on vastuu niin omistajia kuin asiakkaitakin, sekä koko yhteiskuntaa kohtaan, suurin vastuumme on yhteisömme sisällä. Arteklaisten on oltava keskinäisessä vastuusuhteessa. Meidän on oltava yhtä mieltä siitä mitä tehdään."

Mitä tulevaisuudessa?
Rakenteellisesti Kullberg näkee, että Artek voisi tulla osaksi suurempaa ja kansainvälisempää kokonaisuutta, jossa yrityksen ei tarvitse enää kasvaa, vaan se voi vain säilyttää identiteettinsä. Ja tuo suurempi kokonaisuus voisi sitten käyttää Artekia valonaan pimenevässä maailmassa. "Haluaisin nähdä Artekin tekevän jotakin kansainvälisesti ainutlaatuista olemalla aidosti sitä mitä se on. Olla virkistävä poikkeus kaikista monikansallisista muotoilutaloista."

Entä toimitusjohtaja Kullberg? Mikä on hänen tulevaisuutensa? "Nyt olen kokonaan arteklainen. Mutta elämä on valintoja ja päätöksiä. Ehkä teen joskus jotakin aivan muuta kuin tähän saakka elämässäni. Ehkä.. ", toimitusjohtaja Kullberg mietiskelee.  Ja haastatteluhetki päättyy veikeään hymyyn.

Teksti: Ralf Hermans

Kuva: Peter Forsgård

Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647