Sri Lankan lumo

Pentti-Oskari Kangas viihtyy Sri Lankassa, pienessä kyyneleen muotoisessa saarivaltiossa Intian eteläkärjen lähellä.  ”Matkustimme Sri Lankaan ensimmäisen kerran 1984 ja heti jäi kytemään ajatus paluusta. Luonto on siellä ihmeellisen kaunista ja ihmiset käsittämättömän ystävällisiä”, kertoo Pentti-Oskari Kangas. 

Elämisen esimerkkiä
Vuoden 1994 jälkeen Pentti-Oskari ja hänen vaimonsa Marja Kangas ovat vuosittain palanneet tuolle ihanalle saarelle. Kolme vuotta sitten he rakensivat talon Hikkaduwaan, Sri Lankan lounaisrannikolle. Vierailujen aikana hän on  vienyt sinne esimerkiksi vanhoja silmälaseja paikallisten käyttöön sekä ollut linkkinä useiden lasten ja heidän suomalaisten kummivanhempiensa välillä

Ison miehen kasvoille syttyy valo, kun hän puhuu Sri Lankasta ja erityisesti saaren ihmisistä. ”Toivomme, että vielä vanhoilla päivillämmekin voimme oppia uusia asioita. Sri Lankassa ihmiset eivät valita, he auttavat toisiaan ja ovat huumorintajuisia. Kunpa heiltä pystyisi oppimaan mahdollisimman paljon”, Kangas pohtii.

Unohdetut lapset
”Tällä hetkellä toimimme noin 20 kummilapsen ja –vanhemman linkkinä ja toimitamme erilaisia terveisiä ja tarpeita. Monia pitkäaikaisia hankkeita on vireillä, kuten Lotus Hill, vammaisten lasten lastenkoti. Nyt on tullut tarve toimia akuutisti. Löysimme kaksi unohdettua lastenkotia, joissa olosuhteet ovat luvattoman heikot.”

Pentti-Oskarin mainitsemat valtion lastenkodit eivät näy missään tilastoissa. Suurin osa asukkaista ei käy koulua, koska he eivät osaa kieltä, eikä heillä ole kenkiä ja koulupukua, joita ilman ei ole asiaa kouluun.

Operaatio Juuriharja kunnostaa lastenkodin
Novetoksen eettisen johtamisen korkeanpaikanleirin eli Operaatio Juuriharjan yhteiskuntavastuun osuus on suunnattu toiselle näistä unohdetuista lastenkodeista. Pentti-Oskari kertoo, että on aina edettävä pienin askelin ja varmistettava, että kunkin askeleen toteuttaminen on mahdollinen ja seuraavan askelen ottaminen riittävän lähellä, jotta tulokset eivät valu hiekkaan. Ensimmäinen haaste onkin, että lastenkodit saadaan siivottua, korjattua ja maalattua. Välittömät asumisedellytykset on ensin saatava kuntoon.

”Seuraavaksi hankimme kielenopettajat. Opettajan palkkaaminen on hyvin edullista, joten se onnistuu suhteellisen helposti, kunhan tilat ovat siinä kunnossa, että opetusta voidaan antaa. Sitten alkaa olla tarve kengille ja koulupuvuille”, toteaa Pentti-Oskari.

Toisen auttaminen tekee ihmiselle hyvää
Jatkuvaa rahoitusta lastenkodeille tullaan hakemaan kummitoiminnan kautta. Yritykset, työyhteisöt ja mikseivät yksittäiset ihmisetkin voivat ottaa lapsen, lapsiryhmän tai kokonaisen lastenkodin kummitoimintansa kohteeksi. Siinä on mahdollisuus varmistaa, että joka ropo menee kohteeseensa, eikä korruptioon.

”Auttamisen tarve on suuri, ja olen monesti miettinytkin, saako tästä näin nauttia. Eikö ole positiivista, että sekä auttajien että autettavien mieli on hyvä?  Pentti Oskari pohtii ja jatkaa: kaikki tekomme ovat oman minämme ja identiteettimme rakennuspuita, joten toisen auttaminen tekee hyvää myös itselle.

Turun saaristosta virtaa ja vaihtelua
Pentti-Oskari Kangas viihtyy myös Turun saaristossa Rymättylässä, jossa hän asuu viettää suurimman osan vuodesta. Hän pitää siellä Herrankukkaroa, vanhan kalastajatilan ympärille hiljalleen rakentunutta omaleimaista kokous- ja virkistyspaikkaa. Paikka on tunnettu mm. valtakunnan suurimmasta, 124 hengen maasavusaunastaan. 

Teksti: Erika Heiskanen

Liity kummiryhmää auttamaan Sri Lankan lounaisosassa eläviä vammaisia ja orpoja lapsia, joiden olosuhteet tsunamin jälkeen ovat epäinhimillisellä tasolla. Kummit saavat säännöllisesti tietoa hankkeiden edistymisestä. Lisätietoja

Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647