IHMINEN KAIPAA INNOSTUSTA JA ARVOSTUSTA

Heikki Pajunen aloitti valmentajana syyskuussa 2004 Novetos Consulting Oy:ssa. Novetos News haastatteli Heikkiä hänen mielialueestaan, kehittämisestä.

Miten kehittämisestä tulee osa jokapäiväistä toimintaa?
Nopein tie jokapäiväiseen kehittämiseen on se, että käännämme oppimistarpeen päälaelleen. Sen sijaan, että mietimme mitä me emme osaa, pitäisi miettiä mitä osaamme ja miten omia vahvuuksia voi paremmin hyödyntää. Osaamisen miettiminen on paljon energisoivampaa ja innostavampaa kuin omien puutteiden miettiminen. 

Miten porukka saadaan innostumaan?

Ideat ja innostus kulkevat käsi kädessä. Kumpikin on syy toiseen. Innostuneet ihmiset ovat tärkeitä yrityksille. He osaavat luoda innovaatioita. Pienillä uusilla ideoilla tai uudella tavalla katsoa asiaa eri näkökulmasta saadaan virikettä työntekoon.

Uusi tapa toimia saa monesti ihmiset löytämään itsestään uusia puolia ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan uudella tavalla. Se saa kaikki innostumaan. Liian usein työ tehdään samalla tavalla kuin aina ennenkin vain siksi, ettei ole aikaa pysähtyä.

Kuinka ihmisiä voi motivoida jokapäiväiseen kehittämiseen?
Jokapäiväinen palautteen antaminen voisi olla ensimmäinen askel siihen, että myös kehittäminen tulee jokapäiväiseksi. Ihmiset haluavat, että heitä arvostetaan sekä ihmisinä että heidän työnsä perusteella. Arvostuksen osoittamisessa pienetkin asiat merkitsevät valtavasti. Valitettavasti emme ole vielä tottuneet positiivisen palautteen antamiseen, emmekä edes sen vastaanottamiseen.

Jos haluaa osoittaa arvostusta enemmän muille, kannattaa tehdä pieni harjoitus. Aluksi voin miettiä, milloin olen kokenut, että joku on arvostanut minua? Miltä se tuntui? Sen jälkeen voin miettiä, miten itse voisi tuoda sen saman tunteen omille työkavereilleen, alaisilleen tai omalle esimiehelleen.

Kiitoksen voima on ihmeellinen, kunhan se annetaan oikeista asioista ja sitä annetaan kaikille.

Mikä on tärkeintä kehittämisessä?
Kehittyminen on aina prosessi, niin yksilön kuin yrityksenkin kohdalla. Koulutuksessa pitäisi päästä irti behavioristisesta oppimiskäsityksestä, jossa oppiminen ja kehittäminen on sitä, että ihmiset lähetetään kurssille, jossa joku viisas kaataa tietoa kurssilaisten päähän.

Kurssit ja perinteinen koulutus ovat arvokas osa kehittämistä, mutta vain osa. Tärkeämpää on pyrkiä siihen, että oppiminen on osa kaikkea tekemistä. Jos kerran viikossa miettii, voiko tämän asian tehdä eri tavalla kuin ennen, pääsee jo pitkälle. Samaa voi kysyä myös muilta.

Ihmisillä on monesti paljon ideoita työn kehittämiseksi. Niitä kannattaa hyödyntää aktiivisesti. Tärkeää on toteuttaa idea meidän tai minun osaamistamme ja vahvuuksiamme käyttäen. Näin jokapäiväinen kehittäminen on jo tosiasia.

Mikä sinua itseäsi sytyttää?
Rakastan keskusteluja, joissa heitellään uusia ideoita. Saan energiaa myös perheestäni ja ystävistäni.

Myös erotuomarina oleminen futismatseissa sytyttää. Varsinkin näin syksyn ratkaisupeleissä. Tunne on jotakin ainutlaatuista ja virittävää. Ruoho tuoksuu, pelaajat keskittyvät pelaamiseen. Tuomarina yritän tukea pelaajien pelaamista niin, että kaikki voivat osoittaa omat taitonsa kentällä.

Lisätiedot:
Heikki Pajunen, heikki.pajunen(at)novetos.fi

 

 

Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647