Smartum voitti Eettinen johtaja 2007 –kilpailun

- Hanna Suoranta, Smartum Oy ja Paavo Lehmonen, HKR-tekniikka
Ensimmäisen Eettinen johtaja 2007 –kilpailun voitti työhyvinvointipalveluita, kuten liikunta- ja kulttuuriseteleitä, tuottava Smartum Oy ja kunniamaininnan sai Helsingin kaupungin rakennusviraston teknisten palveluiden tuotantoyksikkö HKR-tekniikka. Eettinen johtaja –kilpailu oli osa Novetoksen Suomen työelämän eettisyyden tilaa ja pörssiyhtiöiden julkilausuttuja arvoja kartoittavaa tutkimusta.
- Kilpailun avulla on herätetty keskustelua hyvästä, eettisestä johtamisesta. Johtamisessa on suurimmassa määrin kysymys esimerkin näyttämisestä, raadin puheenjohtaja hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi sanoo.
Ministeri Mari Kiviniemi totesi 11.12.2007 järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa Smartumin panostavan oman henkilöstönsä hyvinvoinnin lisäksi muidenkin hyvinvoinnin vahvistamiseen. HKR-tekniikkaa kiiteltiin valtakunnallista mainetta saaneen ikäohjelman rakentamisesta sekä koko henkilöstön aktivoinnista erilaisiin kehitysryhmiin. Katso lisää kuvia.
Kilpailussa organisaatioita arvioitiin johtamisen ja toimintakulttuurin eettisyyden sekä julkistettujen arvojen tasapainoisuuden kautta. Voittaja valikoitui kolmen arviointityökalun sekä ulkopuolisen asiantuntijaraadin avulla.
Eettinen johtaja –kilpailu oli osa Novetoksen Suomen työelämän eettisyyden tilaa ja pörssiyhtiöiden julkilausuttuja arvoja kartoittavaa tutkimusta. Tutkimuksessa nousi esille, että organisaation toiminnan eettisyyttä tukee kyselyyn vastanneiden mielestä parhaiten esimiesten toiminta ja keskustelukulttuuri välittömässä työympäristössä.
Työpaikoille kaivataan tutkimuksen mukaan lisää läpinäkyvyyttä ja monessa yrityksessä työntekijät haluaisivat, että johtajisto puuttuisi tiukemmin pikkurikkeisiin ja epäeettiseen bisneksentekoon. Eettiseen toimintaan ei vastaajien mukaan useimmissa organisaatiossa perehdytetä. Eturistiriitoihin ja sivutoimiin suhtautumisesta, asianmukaisten valtuuksien hankkimisesta tai vastuullisuudesta ympäristöasioissa ei keskustella selkeästi. Kyselyyn vastanneiden mukaan eettiseen toimintaan ei juurikaan kannusteta: eettisestä toiminnasta ei palkita, eikä rehellisyys vaikuta uralla etenemiseen.
Tuloksista paljastuu, että eri henkilöstöryhmillä saattaa olla saman firman rehellisyydestä ja etiikasta hyvinkin ristiriitaisia näkemyksiä. Tyytyväisimpiä eettisen kulttuurin osa-alueisiin ovat ylimmän johdon edustajat ja kriittisimpiä asiantuntijat. Näkemyseroja syntyy eniten hallituksen ja johdon toimintaa sekä välittömän työympäristön keskustelukulttuuria tarkasteltaessa. Ikäryhmittäin tarkasteltuina kriittisimmin eettisen kulttuurin osa-alueisiin suhtautuvat 41–50 -vuotiaat vastaajat ja tyytyväisimpiä ovat yli 60-vuotiaat.
Eettinen kulttuuri näyttää toteutuvan selvästi parhaiten järjestötoiminnassa. Lähes kaikilla osa-alueilla kriittisimmän palautteen antoivat julkisen hallinnon edustajat.
Organisaatioiden eettisen kulttuuritutkimuksen tiedonkeruu tapahtui internet-kyselynä loka-marraskuussa 2007. Tutkimukseen vastasi kaiken kaikkiaan 434 vastaajaa. Heistä ylimpään johtoon kuului 50 henkilöä, keski- ja työnjohtoon 162, 115 toimi asiantuntijatehtävissä. Taustatutkimuksena tehtiin Arvot 2007 –tutkimus, jota varten kerättiin Helsingin pörssilistalta 148:n pörssiyhtiöiden internet-sivuilta julkilausutut arvot maaliskuussa 2007.
Eettinen johtaja –kilpailun raadin puheenjohtajana toimi hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi ja jäseninä professori Anna-Maija Lämsä Jyväskylän yliopiston taloustieteiden laitokselta sekä KTT h.c. Ahti Hirvonen.
Lisätiedot kilpailusta ja tutkimuksesta: Eeva Pitkänen puh. 040-8280 113, Erika Heiskanen puh. 040-746 6798, ja Jari Salo puh. 050-587 1302, etunimi.sukunimi(at)novetos.fi
Lue lisää Eettinen johtaja -kilpailusta