Eettinen johtaminen - tie kestävään menestykseen

Eettinen johtaminen on organisaation maineen, hyvinvoinnin ja tuloksen tekemisen avain. Syksyn 2007 vaikuttava kirjauutuus kertoo, miksi jokaisen johtajan on kehitettävä omaa eettisen johtamisen kykyään menestyäkseen ja saadakseen organisaationsa menestymään monimutkaistuvassa maailmassa sekä miten se tehdään käytännössä. Eettinen johtaja kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja ja etsii luovia, kestäviä ratkaisuja. Hän tuntee itsensä ja oman arvopohjansa. Hän johtaa linjakkaasti, jämäkästi ja lahjomattomasti. Ennen kaikkea eettinen johtaja toimii rohkeasti eettisesti kestävien periaatteidensa mukaan - ulkoisista paineista huolimatta.

Kirjan kirjoittajat Erika Heiskanen ja Jari Salo ovat Novetos Oy:n konsultteja ja valmentajia. Molemmat ovat laillistettuja psykologeja. Kirjassa he esittelevät eettisen johtajuuden kehittymisen mallin, jonka avulla jokainen voi vahvistaa eettisen toiminnan edellytyksiä itsessään ja organisaatiossaan.

Kirja ilmestyy syyskuussa 2007.

Kirjatilaukset:
Talentum (linkki vie Talentumin sivuille)
Novetos (linkki vie Novetoksen kirjatilaussivulle)

Tulostusversio

Y-tunnus: 1081764-7                Verkkolaskuosoite 003710817647

HAE